Hyppää sisältöön

Karina Kukkonen sivusi kauden parastaan – kärki karkasi Sanna Nuutiselta Sveitsissä

Karina Kukkoselle cutin selvittäminen oli toinen kuluvalla kaudella

Oulun Golfkerhon Karina Kukkonen (75-69,par) pelasi suomalaisista parhaan tuloksen perjantaina selviten lauantain finaalikierrokselle. Sanna Nuutisen (-5) sijoitus on 23.

Kahdesti Solheim Cupissa pelannut Saksan Sandra Gal (63,-9) sekä Sveitsin vasuri Kim Metraux (64,-8) pommittivat perjantaina  Golfpark Holzhäusernin kentän matalaksi Sveitsin avoimissa. Parivaljakko karkasi yhteistuloksella -14 kolmen lyönnin päähän lähimmistä haastajistaan.

Sanna Nuutiselle osui vaatimattomampi päivä. Torstain 67 sai jatkokseen tuloksen 72. Kärkipariin on yhdeksän lyöntiä, jaettuun viidenteen sijaankin viisi.

Ilonaihe suomalaisittain löytyy Karina Kukkosesta, joka pelaa uransa 20:tta kilpailua pääkiertuella. Kuluvalla kaudella jatkopaikkoja on kymmenessä kisassa tullut vain yksi, nyt tuli toinen tuloksin 75-69,par.
Toisen kierroksen 69 sivuaa omaa ennätystä LET:lla. Kukkosen sijaluku oli perjantain jälkeen 53. Kierros pelataan loppupään pelaajien osalta valmiiksi lauantaina aamulla.

Karina Kukkosen uran paras sijoitus on edelliskaudelta (36.), tänä vuonna Lontoon Aramco Seriesin 42. tila tuotti 963 euroa. Samassa yhteydessä pelatun joukkuekisan kuudennen sijan eurot 7 770 saivat varmasti Kukkosen suun messingille.

Elina Nummenpää karsiutui tuloksin 73-74,+3.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa