Hyppää sisältöön

Kaksi eaglea ovat nostaneet Pulkkasen jo toiseksi Kazakstanissa

Tapio Pulkkasen peli kulkee huikeasti Etelä-Afrikassa.

Kaksi eaglea on siivittänyt Tapio Pulkkasen hurjaan menoon Challenge Tourin kilpailussa Kazakstanissa.

Tapio Pulkkanen on siirtynyt jaetulle toiselle sijalle Kazakstanissa pelattavassa 450 000 euron kilpailussa. Pulkkanen on kolmatta kierrosta viisi alle parin 15 reiän jälkeen ja yhteistuloksessa -12.

Kärkipaikalla on kierroksen puolivälissä Hollannin Erik Van Rooyen. Hänen tuloksensa on -13.

Pulkkanen lähti kolmanteen päivään jaetulta 11. sijalta, mutta kaksi eaglea par 5 -rei’ille ovat nostaneet hänet kilpailun voittotaisteluun. Hän on selvittänyt kierroksensa tähän asti ilman bogeja.

Eaglet Pulkanen teki rei’ille kahdeksan ja kymmenen. Lisäksi hän aloitti kierroksensa hienosti tekemällä birdien ykkösreiälle, joka on par 3.

Mikäli Pulkkanen sijoittuu kilpailussa viiden parhaan joukkoon, häntä voi melko suurella todennäköisyydellä kutsu European Tour -pelaajaksi. Loppukauden pelit eivät siitä huolimatta olisi merkityksettömiä, sillä mitä korkeammalle kiertueen rankingissa sijoittuu, sitä parempia pelimahdollisuuksia hänelle pääkiertueella avautuu.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kilpailu on vielä paljon jäljellä, eikä Pulkkanen ole vielä selvittänyt kolmattakaan kierrosta maaliin saakka. Kilpailu on erittäin tasainen, sillä 17 pelaajaa on vain neljän lyönnin sisällä toisistaan.

Pulkkasen etenemistä voi seurata Challenge Tourin tulospalvelusta.

Etsi luettavaa