Hyppää sisältöön

Kakko harppasi tulosluettelossa – Lindellin loppukiri puri

Roope Kakon peli kulki perjantaina viisi lyöntiä torstaita paremmin. KUVA: GETTY IMAGES

Roope Kakko ja Oliver Lindell ovat suomalaisista lähimpänä jatkopaikkaa European Tourin karsintojen toisessa vaiheessa kahden kierroksen jälkeen.

Roope Kakko paransi tulostaan eilisestä viidellä lyönnillä ja nousi tulosluettelossa parisenkymmentä sijaa ylöspäin European Tourin karsintojen toisessa vaiheessa. Kakko on tuloksessa -4 (72-67) ja sijoitus kilpailun puolessavälissä on jaettu 25:s.

Eilen ilman birdien birdieä kierroksensa pelannut konkari nakutti tänään peräti viisi birdieä ja kermana kakun päälle vielä eaglen ysille, joka on par 4 . Bogeja tuli yhteensä kolme. Kakko on parin lyönnin päässä todennäköisestä jatkopaikasta.

Kaikkiaan toista vaihetta pelataan neljällä paikkakunnalla, ja mukana on Kakon lisäksi neljä muuta suomalaista. Jokaisesta karsintakilpailusta parisenkymmentä parasta etenee finaalivaiheeseen, joka pelataan ensi viikolla Infinitumin kentällä Tarragonassa.

Kakko pelaa Las Colinasissa, jossa mukana on myös Rasmus Karlsson.

Karlssonin tilanne näytti hyvältä vielä 14 reiän jälkeen, mutta 15. reiälle tullut tripla ja 17. reiän tupla pudottivat hänet yhdeksän lyönnin päähän mahdollisesta jatkopaikasta.

Isla Canela Linksin kentällä pelaavat Oliver Lindell ja Joachim Altonen.

Lindell jakaa kisan puolessavälissä 27:tä sijaa tuloksella -7 (68-69). Hän on Kakon tapaan pari lyöntiä paikasta karsintafinaalissa. Lindell otti tänään kunnon loppukirin pelattuaan neljä viimeistä reikää kolme alle parin.

Altonen on tuloksessa -3 (70-71), mikä riittää tässä vaiheessa jaettuun 55. sijaan. Jaettuun 16. sijaan hänellä on kuusi lyöntiä eroa eli Kaliforniassa asuvalta pelurilta vaaditaan kahtena viimeisenä päivän merkittävää parannusta.

Embordan kentällä pelaava Matias Honkala on pelannut itsensä ulos jatkosta kahden kierroksen jälkeen. Hän on tuloksessa +12 (79-75) ja eroa jaettuun 18. sijaan on jo 15 lyöntiä.

TULOSPALVELUT

DP World TOUR

Qatar Masters
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LPGA

Maybank Championship
Matilda Castren

LADIES EUROPEAN TOUR

Aramco Team Series, Riyadh
Noora Komulainen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström

AMATÖÖRIGOLF

Naisten joukkue-MM-kilpailut (Espirito Santo Trophy)
Katri Bakker, Henni Mustonen ja Emilia Väistö

LETAS

Santander Golf Tour, Zarazoga
Emily Penttilä, Tiia Teiniketo ja Emilia Tukiainen

AMATÖÖRIGOLF

European Men’s Club Trophy
Espoo Ringside Golf (Tommy Gulin, Joonas Hinkkanen ja Jussi Sahravuo)

AMATÖÖRIGOLF

Spanish International Ladies’ Stroke Play Championship
Anna Backman, Ada Huhtala, Oona Kuronen, Sandra Palin ja Adeliina Virtanen





Etsi luettavaa