Hyppää sisältöön

Jordan Spieth löysi tuntuman kotikisassa

PGA Tour pelaa tällä viikolla Texasissa. Kaupunki on Irving, joka sattuu olemaan myös Jordan Spiethin kotikaupunki. Lisäksi kilpailun pääsponsori AT&T omaa sponsori suhteen myös Jordan Spiethin kanssa.

Jordan Spiethin menestyspaineet ovat nousussa. Jason Day on lisännyt eroa maailmanlistan kärjessä ja Spieth ei aio jäädä kakkoseksi suosiolla. Ennen kilpailua Jordan puhui kotikisan haasteista ja antoi viikolle kaksi vaihtoehtoa. Odotukset voivat helposti olla liian korkealla, mikä helposti johtaa yliyrittämiseen. Toisaalta kotijoukkojen ja yleisön tuki voi lietsoa pelaamaan entistä paremmin jos peli kulkee. 

Torstain avauskierroksella toteutui jälkimmäinen ennustus. Spieth avasi kilpailun tuloksella 64 (-6) ja on kärjestä vain lyönnin päässä. Ero epäonnistuneelle Players viikolle oli lähipelissä. Spieth kertoi lyöneensä palloa hyvin viime viikolla mutta hän ei onnistunut griineillä tai niiden ympärillä. Myöhemmin ongelmaksi selvisi putin ”ylitreenaaminen”. Spieth oli harjoitellut putterin tiettyä liikettä edellisellä viikolla ja oli alkanut liiotella korjausliikettä strokessa. Hän ei paljastanut, mikä liike oli kyseessä mutta virhe liikkeessä vaikeutti tärkeiden puttien upottamista. 

Spieth aloitti torstain kierroksen chippaamalla birdien kuppiin. Korttiin kertyi yhteensä seitsemän birdiä ja yksi bogi. Jordan osui kuuteentoista griiniin ja oli Strokes Gained Tee to Green tilaston kuudenneksi paras. 

Kilpailun kärjessä on kolme pelaajaa tuloksessa -7. Heistä Sergio Garcia pelasi takaysinsä kuusi alle parin 29. 

Leaderboard

Etsi luettavaa