Hyppää sisältöön

Jon Rahmin perheeseen toinen poika: ”Harjoittelu on jäänyt vähille, vaimon auttaminen on velvollisuuteni”

Jon Rahm on keskittänyt tarmonsa viimeisten viikkojen ajan vaimonsa ja kahden poikansa hyvinvoinnin edistämiseen. KUVA: GETTY IMAGES

Maailmanlistalla kuluvalla kaudella kärkipaikalta kuudenneksi pudonnut Jon Rahm on FedEx Cupin finaaleissa kuin musta hevonen, joka on läpi kauden pelannut alle kykyjensä.

Jon Rahm voitti edelliskaudella US Openin ja taisteli FedEx Cupin finaaleissa koko sarjan voitosta viimeiselle reiälle asti Patrick Cantlaya vastaan. Espanjalainen jäi siinä kisassa toiseksi, samoin PGA Tourin pelaajien tekemässä äänestyksessä vuoden pelaajasta.

Rahm saapui meneillään olevaan FedEx Cupin ensimmäiseen finaalikisaan Memphisiin tavanomaista huomattavasti heikommin valmistautuneena ja ilman suosikin paineita.

Hänen vaimonsa Kelly Cahill synnytti edellisviikon torstaina perheen toisen pojan, joka tulee kasteessa saamaan nimen Eneko.

”Pojan syntymän jälkeen harjoittelin ensimmäisen kerran 1,5 tuntia sunnuntaina. Olisin kyennyt ottamaan aikaa harjoitteluun enemmänkin, mutta halusin olla perheeni tukena. Se on minun velvollisuuteni isänä ja tein sen mielelläni”, Rahm kertoi Fedex St. Jude Classicin avauskierroksen jälkeen.

Rahmin edellinen kilpailu oli heinäkuun puolivälissä pelattu The Open, jossa sijoitus oli vaatimattomasti 34. Kolme muutakin tuottivat varsin vaatimattomat sijoitukset (12,48,27).

Jon Rahm on julistanut tavoittelevansa Jack Nicklauksen major-voittojen ennätyksen (18) sivuuttamista. Toistaiseksi hänellä on vain US Openin 2021 titteli.

Puttipeli taas akilleen kantapäänä

Seuraavien kolmen viikon aikana Rahm pääsee saa keskittyä vain golfiin, sillä perhe on Arizonassa, eikä Jon Rahmilla pitäisi olla vaikeuksia selvittää itseään Tourin viimeiseen finaaliin.

Kahden ensimmäisen päivän tulokset (67-69,-4) oikeuttavat sijalukuun 33.

”Vaimoni lähettämät kuvat saavat minut onnelliseksi. Niitä katselemalla kykenen keskittymään työhöni harjoitusalueilla ja kentillä”, Rahm

Kahden ensimmäisen kierroksen aikana Jon Rahmin menestyksen jarruna on ollut tälle kaudelle tyypillisesti puttipeli. Strokes Gained -tilastossa hänen lukemansa on -1,88 lyöntiä.

Kilpailun kärjessä on J.J. Spaun (-11).

Matsuyaman pallo uskomattomassa paikassa

Japanin ykköspelaajalla, Mastersin sankarilla Hideki Matsuyamalla kävi melkoinen tuuri hänen avauksensa suuntauduttua väylän oikealle puolelle. Pallo pysähtyy Tourilla usein yleisömassaan.

Tässä tapauksessa voi vain ihmetellä, millä ihmeen tavalla pallo pompun kautta päätyi kohteeseensa.

Kisaa johtava J.J. Spaun (+3,88) on voittanut Rahmia viheröillä lähes kuusi lyöntiä.

Kaksi edellistä kilpailuaan voittanut Tony Finau (-8) on tuloslistalla viidentenä. Nimimiehistä vapaan viikonlopun kirjauttivat itselleen Rory McIlroy ja Jordan Spieth.

Kolmannen finaalikisan jälkeen pistelistan ykkönen kuittaa FedEx Cupin yhteensä 75 miljoonan dollarin bonuspotista 18 miljoonaa taalaa. Tämä on 20 prosenttia enemmän kuin edellisillä kolmella kaudella.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa