Jon Rahmille penaltit kierroksen jälkeen: ”En nähnyt palloni liikkuvan”

Espanjalaistähti voitti Memorial Tournamentin ja nousi maailmanlistan ykköseksi.
Jon Rahm ei avannut takaa-ajajilleen ovea johdettuaan Jack Nicklauksen isännöimää kisaa ennen viimeistä päivää neljällä lyönnillä. Hän teki ulosmenossa kaksi birdietä ja kasvatti eron vaikeassa säässä kuuteen lyöntiin.
Toisella puoliskolla Rahmillekin alkoi tulla lunta tupaan. Hän teki kaksi bogia sekä tuplan, kisa oli voiton osalta uudelleen avoinna.
Draamaa koettiin 16:lla (par-3), jossa Rahm oli viheriön ulkopuolella hankalassa paikassa. Hän onnistui kuitenkin ”sevemäisesti” upottamaan pienen nostonsa.
Rahmilta jäi kuitenkin huomaamatta, että pallo liikahti hänen painaessaan mailaa ruohoon valmistautuessaan lyöntiin.
Jon Rahm was assessed a two-stroke penalty for a violation of Rule 9.4 after a ball at rest moved.
His score on the par-3 16th has been adjusted from a 2 to a 4. pic.twitter.com/HWbIN2woTr
— PGA TOUR (@PGATOUR) July 20, 2020
Tuomaristo antoi hänelle kaksi penaltia sillä perusteella, että espanjalainen pelasi väärästä paikasta asettamatta sitä alkuperäiseen paikkaansa.
PGA Tourin tuomaritoimintojen varapresidentti Slugger White, näytti Rahmille tilanteen nauhalta ennen korttien allekirjoitusta.
”Pallo liikahti, mutta minä en sitä valmistautuessani huomannut”, penaltin nurisematta vastaanottanut Rahm myönsi .
”Kun Jon Rahm laittoi mailan pallon taakse, se liikkui muuttaen asemaansa”, Slugger White kertasi tilanteen.
Onni onnettomuudessa oli se, että Rahmin erhe ei ratkaissut kisaa. TV-haastattelussa ennen penalttikeskustelua hän toista lyöntiään, bogiksi muuttunuttta birkkuaan yhdeksi elämänsä hienoimmista.
Maailmanlistan 24:s ykköspelaaja
Jon Rahm nousi maailmanlistalla ohi Rory McIlroyn ykköseksi. Vuodesta 1986 pidetyllä listalla oli ennen Rahmia jo 23 pelaajaa pitänyt kerran tai useammin kärkipaikkaa. Rory McIlroylle putoaminen ykköspalllilta on tuttua, se oli hänelle kahdeksas kerta.
Rahm on kolmanneksi nuorin ykkönen ja toinen espanjalainen Seve Ballesteroksen jälkeen.
Eurooppalaisista Rahm on kymmenes ykkkönen.
Pisimpään ykkösenä on keikkunut Tiger Woods (683 viikkoa). Greg Normanin (331) putoaminen toiselta sijalta ottaa vielä aikaa, sillä kolmantena oleva McIlroy(106) on yli neljä vuotta aussin takana.
Maailmanlistan ykkösistä Rahmin lisäksi major-voitto puuttuu vain Luke Donaldilta ja Lee Westwoodilta.
Memorial Tournament, tuloslista