Hyppää sisältöön

Jon Rahm pakkovoiton edessä Meksikossa: ”Minun pitää jatkaa hyvää lyömistä viikonloppuna”

Jon Rahm on meksikolaisyleisön ehdoton suosikki omien pelaajien jäätyä kauas kärjestä. KUVA: GETTY IMAGES

Jon Rahm (-12) johtaa Mexico Openia nimekkäimpinä haastajinaan Cameron Champ (-9) sekä Patrick Reed (-9).

Maailmanlistan kakkonen Jon Rahm on Meksikossa yleisön ja järjestäjien kanssa yhteisen kielen kautta kuin kotonaan.

Jo avauspäivän jälkeen kärkipaikkaa jakanut espanjalainen karisti perjantaina muut kannoiltaan tuloksin (64-66,-12).

Toisen kierroksen tuloksen arvoa nostaa pelaaminen iltapäivän tuulisessa kelissä.

”Rautapelini oli todellakin hyvää. Se oli kontrolloitua, en joutunut yllättymäään siitä, mihin pallo kulloinkin päätyi. Olin lähestymisten jälkeen aina hyvässä paikassa”, Rahm suitsutti tekemistään.

Huomionarvoista toisen kierroksen pelissä oli Rahmin vahva puttaaminen, joka toi Strokes Gained -tilastossa huippuluvut +2,6.

Kahden päivän puttitilastot (+4,1) kertovat siitä, että kuluvalla kaudella niukasti miinuksella tällä osa-alueella oleva Rahm tarvitsee myös viikonloppuna lämmintä putteria pitääkseen haastajat takanaan.

Paineet ovat Jon Rahmin päädyssä

Peliseurakseen Rahm saa lauantaina tulokaskauttaan pelaavan Alex Smalleyn, jolla on vahvimpana näyttönä toinen sija Dominikaanisessa tasavallasta.

Ryhmän kolmas pelaaja on Adam Long, jolla on yksi ykköstila PGA Tourilla vuodelta 2019.

Kovan haasteen Rahm voi saada myös edelläään kulkevasta ryhmästä, jossa nousua hakevat kolme lyöntiä hänen takanaan olevat Cameron Champ ja Patrick Reed.

Isäntämaa Meksikon tähtipelaajat Carlos Ortiz (-3) ja Abraham Ancer (-2) floppasivat kahtena ensimmäisenä päivänä.

Yleisön kannustus tuleekin kohdistumaan entistä vahvemmin Rahmiin, jolle kilpailu on Meksikossa uran neljäs ja voittotili vielä avaamatta.

Määritelmä pakkovoitto on tässä tilanteessa kuvaava Jon Rahmiin liitettynä. Edellisestä voitosta on aikaa 10,5 kuukautta.

Mestarilla on kahden lyönnin johto ja haastajista nimekkäimmätkin ovat olleet viimeiset kuukaudet sivuraiteilla peliensä kanssa.

Discovery+ ja Golf.TV näyttävät Mexico Openin suorina lähetyksinä.

Kärkikolmikko lähtee kierrokselleen vappuaattona klo 20.05 Suomen aikaa.

Tulospalvelu


Etsi luettavaa