Hyppää sisältöön

Joaquin Niemann johti Los Angelesssa alusta loppuun: ”Kilpailu tuntui kuukauden mittaiselta”

Joagquin Niemann (oik.) sai palkintojenjakoon seurakseen kilpailun isännän Tiger Woodsin. KUVA: GETTY IMAGES

23-vuotias chileläinen kukisti Riviera Country Clubilla maailmantähdet ja kuittasi voitostaan ennätyksellisen suuren shekin, 2,160 miljoonaa dollaria.

Joaquin Niemann (63-63-68-71,-19) jätti kahden ensimmäisen kierroksen hurmoksellisella pelillään Cameron Youngia (-17) lukuunottamatta muut kilpakumppaninsa ennen viikonloppua kauas taaskseen.

Loistavaa virettä kesti lauantaina kymmenen reikää, jonka jälkeen Niemann oli jo 21 alle parin omilla poluillaan.

Hän otti nimiinsä kahden ja kolmen kierroksen kisaennätykset. Niemannin voiton kummallisuuksiin kuului sekin, että viimeiset 26 reikää hän pelasi kaksi yli parin, ja teki näiden aikana vain yhden birdien.

Jaksoon mahtui myös kaksi eaglea, jotka pitivät päätä pinnalla. Kahden viimeisen päivän aikana yli 20 pelaajaa teki Niemannia (68-71) paremmat tulokset.

Johtopaikka loppuun asti, Young, sekä kahdesti näyttävästi viheriön ulkopuolelta upottanut Collin Morikawa jakoivat toisen sijan kaksi lyöntiä heikommalla tuloksella.

Seuraavat isot haasteet majoreissa

Edellisen kerran Genesis Invitatiional on voitettu alusta loppuun johtamalla vuonna 1969.

”Tämä oli elämäni paras golfviikko. Muiden takaa-ajettavana oleminen tuntui kuukauden mittaiselta”, amatöörinä maailmanlistan ykkösenä pitkää ollut NIemann myönsi.

Arvio oli varmasti oikeutettu, sillä kahden viimeisen päivän aikana esitykseen mahtui kenttäpelin osalta yllättävän iso määrä vaatimattomia lyöntejä, sekä sunnuntaina lähes täydellinen puttipelin katoaminen.

”Riviera Country Club on yksi vaativimpia kenttiä joilla kauden aikana pelaamme”, Niemann määritteli viitaten etenkin kentän ja viheiöiden nopeuteen sekä kovuuteen

Kilpailun palkintopotti (12 miljoonaa dollaria) on yli 1,5 kertainen muihin PGA Tourin normikisoihin verrattuna. Niemannin ykköstilastaan saama 2,16 miljoonaa on myös ennätyksellinen.

Hän nousee maailmanlistalla 20:ksi, joka on uran paras sijoitus.

Niemann on nuoreen ikäänsä nähden pelannut melkoisen määrän majoreita, 11.

Menestys on jäänyt odotuksiin nähden varsin vaisuksi, paras sijoitus kuudessa kisassa joissa hän on päässyt jatkoon 23.

Pelin heikoin osanen on ollut pitkään puttaaminen, jossa Niemann oli kuluvalla kaudella ennen Los Angelesia tilastoissa 154.

Riviera Country Clubilla chileläinen loisti kulmarauta kädessään kolmen ensimmäisen päivän ajan listojen kärjessä.

Sunnuntaina tuli lunta tupaa Strokes Gained -tilastossa putissa katastrofaalisesti (-3,75 lyöntiä)

Ei ollut siis mikään ihme, että kylmä putteri bägissä johtopaikan puolustaminen tuntui kestävän iäisyyden.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa