Hyppää sisältöön

Joachim Altonen raivasi toistamiseen tiensä US Openin karsintafinaaliin: ”Vahva peli antaa mahdollisuudet päästä majoriin”

Joachim Altonen lunasti toisen kerran peräkäin La Purisima Golf Courselta osallistumisoikeuden US Openin karsintafinaaliin. KUVA: Joachim Altosen kotialbumi.

Mid Tourin SM-kultaa edelliskaudella voittanut Altonen kilpailee kotikulmillaan Los Angelesissa kesäkuun 5. päivä kärkikymmenikköön sijoittumisesta, joka toisi paikan The Los Angeles Country Clubilla (15.-18.6) pelattavaan US Openiin.

Joachim Altonen teki päättyneellä viikolla melkoisen urotyön selvittämällä US Openin ensimmäisen karsintavaiheen. Karsijoita oli Los Angelesissa pidetyssä alueellisessa karsinnassa 90, näistä viisi ensimmäistä ansaitsi paikan karsintafinaaliin.

”Onnistuin toistamiseen loistavasti, vieläpä samalla La Purisima Golf Coursella kuin edelliskaudella. Minun peliini sopi mainiosti se, että kenttä lukeutuu vaikeimpiin koko Kaliforniassa. Väylät ovat kapeita, tarkkojen avausten antama hyöty on melkoinen. Pelistrategiani toimi, olin kärsivällinen. Suuri osa kokemattomista pelaajista sortuu karsinnassa roiskimaan ympäriinsä”, Altonen taustoitti menestystään.

Kaksivaiheisen karsinnan toinen ja ratkaiseva päivä on 5. kesäkuuta. Karsintafinaaleja on 4-5 ympäri maan.
Ensimmäisessä vaiheessa mukana oli pitkälti yli 9 000 pelaajaa, joista 530 saa paikan karsintafinaaleihin.

Altonen päässee pelaamaan toiveensa mukaisesti karsintafinaalin Hiilcrest Country Clubilla, jonne on matkaa hänen Santa Monicassa sijaitsevasta kodistaan 15 minuutin verran.

”Kenttä on tuttu, olen opettanut muutamia Country Clubin jäseniä, joten uskon pääseväni heidän kanssaan kiertämään varsinaisten harjoituspäivien lisäksi.”

”Hillcrestissa on avauksissa huomattavasti enemmän tilaa kuin La Purisima Golf Coursella. Sielläkin on strategisia juttuja, jotka suosivat hyvää pallonlyöjää. Toivon, että viheriöt saadaan kivikoviksi, joka parantaisi mahdollisuuksiani.”

Omiin mahdollisuuksiinsa selvitä kotikaupungissaan pelattavaan US Openiin Altonen suhtautuu varsin luottavaisesti.

”Pelaajia on reilu sata, kierroksia kaksi samalla kentällä. Arviolta kymmenen parasta saa paikan. Hyvin pelatessani minulla on erinomainen tilaisuus päästä läpi ja pelaamaan major-turnaus.”

Edelliskaudella Altonen ei onnistunut karsintafinaalissa, vaan jäi jo aamupäivän kierroksella kauas rajan taakse.

”Koen olevani vuoden takaisesta svingin ja pelaamisen osalta paremmassa iskussa. Välinepuolella olen lisäksi löytänyt entistä sopivampia työkaluja käyttööni.”

”Tärkein ero edelliskauteen on se, että olen keskittynyt tämän kauden ajan pelkästään omaan golfiin ja jättänyt golfvalmentajan työt toistaiseksi taustalle.”

Opetusta Altonen on tehnyt Los Angelesin alueella kolme vuotta, sitä ennen yhtä pitkän pätkän Floridassa West Palm Beachin kupeessa.

”Kolmen edellisen vuoden aikana opetustunteja kertyi yhteensä noin 4 000. Työstä luopuminen, ainakin toistaiseksi, harjoittelun ja pelaamisen mahdollistamiseksi on avannut uuden oven kehittymiselle.”

Vankka rutiini isojen kisojen karsinnnoista

US Openin karsinta ei ole ensimmäinen eikä viimeinen meneillään olevalla kaudella. Joachim Altonen on asunut USA:ssa jo kymmenkunta vuotta ja osallistunut säännnöllisesti eri kiertueiden sekä US Openin karsintohin.

”Kävin jo Floridassa pelaamassa kuusi karsintaa. Neljä niistä oli PGA Tourin kisojen karsintoja, kaksi Korn Ferry Tourin vastaavia. Honda Classiciin paikka jäi karsintafinaalissa kahden lyönnin päähän.”

US Openin karsinnan ja mahdollisen majorin pelaamisen jälkeen Altonen suuntaa Brittein-Saarille.
Royal Liverpoolissa pelattavan The Openin karsinnat ovat hänen ohjelmassaan edellisvuoden tavoin.

”Samassa yhteydessä on tarkoitus hakea vauhtia olosuhteisiin paikalliselta alemman tason kiertueelta.”

Mid Tourin SM-kulta puolustettavana

Helsingin Golfklubin kasvatti viettää osan kesästä Suomessa. Edelliskaudella hän osallistui muutamiin ammattilaiskisoihin ja pelasi lisäksi Mid Tourin SM-kisat.

Vääksyssä pidetyssä kilpailussa Altonen pokkasi kultamitalin ylivoimaisesti seitsemän lyönnin marginaalilla.
”Se oli vahva suoritus ja erityisesti kenttä järjestelyineen jäivät mieleen. Todella mukava tapahtuma. Mikäli ohjelmaan osuu, lähden varmasti puolustamaan titteliäni.”

Joachim Altonen osallistui myös loppuvuodesta 2022 DP World Tourin karsintoihin, joissa pääsi toiseen, mutta ei vielä kolmanteen vaiheeseen.

”Nyt keskittyminen ja tekeminen tähtää siihen, että olisin kesäkuun 5:s päivä mahdollisimman kovassa iskussa. Kaksi hyvää kierrosta voi hyvinkin avata paikan Los Angeles Country Clubilla pelattavaan US Openiin”, Joachim Altonen muistuttaa itseään.

Suomalaispelaajista US Openiin on karsintojen kautta paikkansa lunastanut vain Mikko Ilonen, joka onnistui tässä 2010 ja 2012 Englannissa.

US Open

Etsi luettavaa