Hyppää sisältöön

Janne Kaske teki upean eaglen bunkkerista nousten seitsemänneksi – neljälle ensimmäiselle paikka The Openiin

Janne Kaske lähtee viimeiselle kierrokselleen sunnuntaina Suomen aikaa kello 3.20. (KUVA: GETTY IMAGES)

Janne Kaske (73-66-68,-6) on ennen viimeistä kierrosta Asian Tourin klassikkokisassa viiden lyönnin päästä kärjestä.

Janne Kasken ote piti mainiosti Sentosa Golf Clubin Serapong Coursella varhain lauantaiaamuna pelatulla kierroksella.
Toisen kierroksen parhaan tuloksen tehnyt suomalainen on parantanut päivittäin viheriösumiensa määrää (13-14-15), kolmannella kierroksella väyläosumiakin oli jo kohtuullinen määrä, 8/14.

”Eka päivä oli aivan kamalaa pallonlyömistä mutta pelastelin hyvin. Kaksi vikaa rundia on ollut ihan eri näköistä touhua ja lähempänä sellaista tekemistä mitä oon pitkään etsinyt.”

”Kenttä on erittäin ankara ja periaatteessa jokaisessa lyönnissä pitää olla hereillä, joten jos täällä kelkan onnistuu kääntämään oikeaan suuntaan niin se on hyvä merkki”, Kaske valotti kilpailun etenemistä kannaltaan

Kahden bogin ja kolmen birdien lisäksi hän kohahdutti yleisöä viimeisen reiän eaglellaan, jonka jälkeen mestari oli itsekin hämillään tapahtuneesta.

Tänään jäi takaysillä paljon putteja huulille mutta vikalla sitten rysähti koko pajatso tyhjäksi”

Kokonaistulos 68,-3 nosti häntä kaksi sijaa seitsemänneksi.

Neljäs sija toisi paikan The Openiin

Sunnuntaina Kaske pelaa kolmanneksi viimeisessä ryhmässä, joka lähtee kierrokselle jo klo 3.20 Suomen aikaa.

”Huomiselle vaan samanlaista tekemistä ja toivotaan että putit uppoaa. Sieltä olisi neljän  joukkoon sijoittumalla tarjolla The Open, ja kahden viikon päästä olevan ison Saudi kisan paikat”, Kaske maiskutteli  mahdollisuuksiaan, joista majoriin pääseminen olisi hänen uransa suurin saavutus

Asian Tourilla kymmenen joukossa oleminen on ollut porvoolaiselle harvinaista herkkua. 2019 hän oli Koreassa pelatussa kilpailussa toinen, 2015 Bangladeshissa viides.

Suomalaisista Asian Tourin kisan ovat voittaneet Mikko Ilonen (2007, Indonesia) sekä Joonas Granberg (2011, Selangor Masters

Tulospalvelu

Elisa Viihde Viaplay ja Viasat Golf näyttävät Singapore Openin viimeisen päivän klo 05.00-10.30

Etsi luettavaa