Hyppää sisältöön

Italian Open tarjoaa vuoden parhaan mahdollisuuden isoon shekkiin

Mikko Ilonen pyrkii palaamaan menestyksen polulle Italian Avoimissa

European Tourin Rolex Seriesin toinen osakilpailu, Italian Open pelataan torstaista lähtien Garda Golfin kentällä. Suoraan sanottuna kisassa on jaossa liian isoja euroja pelaajalistaan huomioituna.

European Tourin Rolex Series lanseerattiin kaudella 2017. Italian Open on yksi kisoista, joka kuuluu kahdeksan kilpailun sarjaan. Jokaisessa kisassa jaetaan vähintään seitsemän miljoonaa dollaria palkintorahaa. Mikko Ilonen totesi osuvasti viime kauden jälkeen Rolex Seriesin nurinkurisuudesta. 

”On hienoja ja perinteikkäitä kisoja, joissa tuntee extra-latauksen. Sitten on tekemällä tehtyjä kisoja, joihin on vain työnnetty iso kasa euroja sisään. Italian avoimet muun muassa oli kohtalaisen heikosti järjestetty, eikä siellä ollut mitään suurkisan tuntua, vaikka rahaa oli jaossa todella paljon”, Ilonen kertoi. 

Syy miksi Italian kisan profiilia on nostettu, on tuleva Ryder Cup -isännyys. Italiassa pelataan Ryder Cup vuonna 2022, joten maan mestaruuskisoista pyritään tekemään suurtapahtuma itse pääkilpailua odotettaessa.

Tänä vuonna Italian kisa on muuttanut kalenterissa suotuisampaan kohtaan. Nordea Mastersin paikan kalenterissa napannut kilpailu on palkintoarvoltaan seitsemän miljoonaa dollaria (6,25 miljoonaa euroa). Kilpailussa on paljon kovia pelaajia, mutta pelaajalistaa ei voi verrata esimerkiksi viime viikon kipailuun Lontoossa, jossa jaettiin sama rahamäärä.

Maailmanlistan 50 parhaan joukosta mukaan Italiaan ovat lähteneet lähinnä eurooppalaiset Ryder Cup -paikan tavoittelijat. Kärkikuusikko kisan listalla on Alex Noren, Tommy Fleetwood, Tyrrell Hatton, Rafa Cabrera-Bello, Ian Poulter ja Francesco Molinari. Suurimmat odotukset kohdistuvat luonnollisesti viimeiseen, sillä Molinari käytännössä sinetöisi Ryder Cup -paikkansa voittamalla toisen Rolex Seriesin kisan peräjälkeen kotimaassaan. 

Suomalaiset ovat luonnollisesti paikalla menestysnälkäisinä. Mikko Korhosen viime viikko Wentworthissa oli upea ja loi uskoa menestykseen myös isommissa kilpailuissa. Korhonen viihtynee jälleen kulinaristina italialaisen keittön äärellä, joten fiilis kisaan lähdettäessä pitäisi olla korkealla. 

Mikko Ilosen putteri vihoitteli Wentworthissa, joten toivottavasti Garda-järvellä nähdään sisuuntunut Ilonen. Tapio Pulkkasen uran suurin kilpailu meni tunnustellessa Wentworthissa. Jos Italiasta tulee jatkoonpääsy, on Pulkkasella luvassa kuusi kisakierrosta viiteen päivään. Pulkkanen on ainoa suomalainen, joka osallistuu maanantaina US Openin karsintaan. 

Erityisesti Pulkkaen kannalta Italian kisan merkitys on järisyttävän suuri. Suuret shekit tulevat tarpeeseen, jotta mies saisi paineita pois pelioikeuden uusimisesta!

Kisan voittoa puolustaa Tyrrell Hatton, joka voitti kilpailun viime vuonna heti Dunhill Links Championshipin perään. 

Kilpailu nähdää suorina lähetyksinä Viasat Golfin ja Viaplayn kanavilla torstaista sunnuntaihin.

Etsi luettavaa