Hyppää sisältöön

Ilosen peli yski Etelä-Afrikassa

Mikko Ilonen hakee menestystä The Irish Openista

Mikko Ilonen aloitti toisen kierroksen hyvin, mutta takaysillä lunta tuli tupaan, kun lahtelainen pelasi kolme perättäistä reikää neljä yli parin.

Perjantai ei ollut Mikko Ilosen (74-75,+5) päivän Sun Cityssä, Etelä-Afrikassa käytävässä Nedbank Golf Challenge -kisassa. Ilonen pelasi etuysin hienosti kaksi alle parin, mutta lopputulos oli kolme plussan puolella. Syy tähän oli takaysin keskivaiheella alkanut kolmen reiän vaiheikas jakso, jota mestari itse kuivaili seuraavasti.

”14:lla (par-5) oli vaikea saada tuulesta kiinni. Kolmannessa lyönnissä meillä kääntyi myötäisestä vastaiseksi. Sattui vielä kova puuska kohdalle. Lyönnin ajoitus oli huono. Siinä vaiheessa tuli lunta tupaan lyhyessä ajassa kolmella perättäisellä reiällä. Oma kone sakkasi lyönnin osalta varsin pahasti. Ulosmeno oli hyvää, joten näin meni kierrokset eiliseen nähden käänteisesti”, Ilonen kuvaili tiedotteessa kierrostaan.

Ilonen on kahden päivän jälkeen sijalla 54, kun kilpailijoita on mukana 72. Ilonen taistelee vielä tiukasti paikasta kiertueen Dubain-finaalikisassa. Ennen Etelä-Afrikan kisaa Ilonen on rahalistalla 55:ntenä, kun 60 parasta huolitaan mukaan kisaan.

”Aamulla yritetään iskeä taas uutta vaihdetta päälle ja saada vihdoin tälläkin kentällä tulos alle parin, mielellään molemmilla kerroilla.”

Kisaa johtaa Ilosen hyvä ystävä Alex Noren Ruotsista, joka on tuloksessa kahdeksan alle parin. Toista sijaa jakaa peräti viisi pelaaja. Viisikkoon kuuluu kolme pelaajaa, joista kolme tulee isäntämaasta.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa