Hyppää sisältöön

Iloselle vakuuttava kilpailu Irlannissa – Russell Knox dramaattiseen voittoon

Russell Knox upotti tärkeät putit ja voitti

Mikko Ilonen pelasi vahvan ja tasaisen Irish Openin. Ilonen sijoittui seitsemän miljoonan dollarin kilpailussa jakameaan 19:ttä sijaa. Kilpailu ratkesi vasta uusinnassa, jossa Russell Knox ryösti voiton Uuden-Seelannin Ryan Foxilta.

Mikko Ilonen (-5) pelasi todella ehjän kilpailun Pohjois-Irlannissa. Ilonen kiersi sarjan 70-72-71-70 (-5), jolla päätyi jakamaan upeasti 19:ttä sijaa. Ilonen lopetti kilpailun tekemällä birdiet väylillä 16 ja17, jotka olivat rahallisesti todella tärkeitä. 

Ilonen kuittaa Irlannista mojovan, noin 70 000 euron palkintoshekin. Se nostaa hänet rahalistalla lähelle sijaa 60. Kilpailu oli Ilosen osalta tasaisin koko vuonna. Kaikki kierrostulokset pysyivät kahden lyönnin sisällä. Lisäksi Ilonen jätti tällä viikolla kaikki bogia suuremmat tulokset tekemättä. Ranskan Avointen ja Irlannin shekkien yhteissumma tulee olemaan noin 120 000 euroa.

Ensi viikolla Ilosella, Mikko Korhosella ja Tapio Pulkkasella on viimeinen mahdollisuus nousta mukaan The Openiin. Skotlannin avoimissa on jaossa samaiset seitsemän miljoonaa dollaria ja kolme paikkaa Openiin. 

Russell Knox ryösti voiton Ryan Foxilta

Kilpailun loppuhetket olivat todella jännittävät. Russell Knox oli lyönnin Ryan Foxia perässä ennen viimeistä väylää. Knox nosti itsensä uusintaan upottamalla noin kymmenmetrisen birdien viimeisellä. Lyönnin päähän uusinnasta jäi Jorge Campillo. Jon Rahm ja neljän lyönnin johdosta päivään lähtenyt Erik Van Rooyen jäivät kahden lyönnin päähän. 

Uusinnassa nähtiin jälleen iso ryöstä. Paljon paremman avauksen lyönyt Fox petasi itselleen loistavan 3,5 metrin birdiepaikan, kun Knox oli saanut pomputeltua itsensä lähes identtiseen paikkaan kuin edellisen kerran 18:nnella. 

Kuumalla putterilla liikkeellä ollut Knox kuitenkin upotti toistamiseen noin kymmenmetrisen ja yleisö villiintyi! Ryan Foxille jäi ainoastaan tasoittava putti. Hieno suoritus näytti pitkään menevän sisään, mutta se otti järkyttävän kierähdyksen ja tuli ulos reiästä. 

”Tuntuu toki pahalta Ryanin puolesta, mutta ehkä nyt oli vain minun aikana. Puttasin fiiliksellä läpi viikon ja se tuntui toimivan. En oikeastaan tähdännyt, vaan annoin ainoastaan palaa alitajunnasta”, voittaja kertoi puteistaan. 

Knox nousee Race to dubai -listalla viidennelle sijalle ja palaa maailmanlistalla takaisin 50 parhaan joukkoon. Jos hyvät otteet jatkuvat, saattaa PGA Tourilla pääsääntöisesti pelaava skotti taistella vielä paikasta Ryder Cupiin. 

Etsi luettavaa