Hyppää sisältöön

Ilosella tapahtumarikas ja kova etuysi Ranskassa – eagle-upotus kruununa

Mikko Ilosella riitti tapahtumaa Ranskassa

Mikko Ilonen laittoi ranttaliksi Ryder Cup -kentällä varhain perjantaiaamuna. Ilonen on noussut Ranskan Avoimissa jo kympin sakkiin.

Mikko Ilonen (-1) painoi vahvan etulenkin Ranskan Avointen toiseen kierrokseen. Avauspäivän jälkeen sijaa 31 jakanut lahtelainen lähti porteista kovaa tekemällä kaksi birdietä kierroksen alkuun. Kolmen bogin suora seurasi vahvaa aloitusta. 

Väliin Mikko kerkesi tekemään yhden parin, kunnes seitsemän oli Ilosen onnennumero. 418 metrisellä väylällä Ilonen painoi korttiinsa kakkosen. Tarina ei vielä kerro kuinka kaukaa Ilonen on toisen lyöntinsä upottanut, mutta se nosti hetkessä Ilosta parikymmentä sijaa ylöspäin. 

Vielä kun heti perään Ilonen teki toisen kakkosen, nousi 38-vuotias kilpailussa jakamaan kahdeksatta sijaa. 

Mikko Korhonen (+1) on pelannut toista kierrosta kuusi reikää ja on tehnyt yhden birdien, sekä yhden bogin. Korhonen jakaa kisassa sijaa 35. Kärkeen on matkaa kuitenkin vain viisi lyöntiä ja top-10 on kahden lyönnin päässä. 

Tapio Pulkkanen (+10) on tehnyt kahteen ensimmäiseen reikään yhden birdien. Pulkkasen yhteistulos +10 vaatii kuitenkin vielä jopa viiden-kuuden lyönnin parannusta ennen kuin paikasta viikonlopulle voi edes haaveilla. 

Kisan kärjessä on edelleen avauspäivänä tuloksen 67 (-4) pelannut Bradley Dredge.

Etsi luettavaa