Hyppää sisältöön

Ilosella jälleen kaksijakoinen kierros

Mikko Ilosen peli kulki jälleen kierroksen puoliväliin saakka.

Mikko Ilonen ei ole saanut peliään kulkemaan koko kierroksen ajan kertaakaan.

Mikko Ilonen on onnistunut  pelaamaan Etelä-Afrikassa kolme onnistunutta ysiä. Vastaavasti kolme yhdeksän reiän lenkkiä on mennyt penkin alle. Sen vuoksi Ilonen lähtee Nedbank Golf Challengen päätöspäivään sijalta 52. Matkaa kärkeen on peräti 20 lyöntiä, sillä Ilosen yhteistulos on +9 (74-75-76).

Lauantaina Ilonen pelasi jälleen hyvän etuysin. Hän oli kierroksen puolivälissä tilanteessa kaksi alle parin. Takaysillä alkoi tapahtua. Ilonen teki tuplan kakkosreiälle  ja vähän myöhemmin rei’ille 5, 6 ja 7 syntyi bogi-tupla-bogi-yhdistelmä.

Vaikka Ilosen tulos oli huono, hän pystyi pitämään kutakuinkin eilisen sijoituksensa. Tämä johtui vaikeista keliososuhteista.

Kisaa johtaa ennen päätöskierrosta Etelä-Korean Jeunghun Wan tuloksella 11 alle parin. Toisen on isäntämaan Louis Oosthuizen on kolmen lyönnin päässä ja kolmantena oleva Andy Sullivan neljän. 

Seuraa kisaa Viaplayltä tai Viasatilta
 

Etsi luettavaa