Hyppää sisältöön

Hovland vietti birdie-bileitä Bahamalla – katso kolmannen päivän kohokohdat videolta

Viktor Hovland pääsee päätöskierrokselle kolmen lyönnin johdossa puolustamaan voittoaan Hero World Challenge -kisassa.

Löytyykö Viktor Hovlandille pysäyttäjää tänään myöhään Suomen aikaan päättyvässä Hero World Challengessä? Hovland voitti kilpailun viime vuonna ja pääsee päätöskierrokselle kolmen lyönnin johdossa.

Tuulen hieman tyynnyttyä tulostaso koheni kummasti Bahamalla, Albany Golf Coursella pelattavassa kisassa.

Hovlandin johtotulos on -13, kun hän pelasi kolmannen kierroksen upeasti tulokseen 64 (-8), mikä oli päivän paras noteeraus. Nuori norjalainen teki lauantaina peräti kymmenen birdieä.

Kakkosena kilpailussa on entinen maailmanlistan ykkönen Scottie Scheffler (-10) ennen Justin Thomasia ja Cameron Youngia (-8).

Myös viidettä sijaa jakavat Xander Schauffele ja Collin Morikawa (-7) omaavat pienet mahdollisuuden voittoon, sillä he ovat kuuden lyönnin päässä Hovlandista.

Seitsemäntenä oleva Jon Rahm (-4) on jo liian kaukana kärjestä noustakseen vielä voittoon.

Hero World Challenge on Tiger Woodsin isännöimä kutsukilpailu, johon pyydettiin mukaan 20 huippupelaajaa pääosin maailmanlistan sijoituksen perusteella.

TULOSPALVELUT
TARJOAA

PGA TOUR

WM Phoenix Open

DP WORLD TOUR

Singapore Classic
Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

Ladies european tour

Lalla Meryem Cup
Sanna Nuutinen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström

CHALLENGE TOUR

Dimension Data Pro-Am
Oliver Lindell

CHAMPIONS TOUR

Trophy Hassan II


AMATÖÖRI GOLF

Portuguese International Amateur Championship
Jesse Saareks ja Veikka Viskari

korn ferry tour

Astara Golf Championship

Etsi luettavaa