Hyppää sisältöön

Honkala jälleen kärkikymmenikköön – Hietala päätti kauden uusintatappioon

Matias Honkalalla on vielä mahdollisuudet saada Nordic Leaguen kautta hyvä kategoria Challenge Tourille, mutta se vaatii huippuonnistumisia kauden kahdessa viimeisessä kilpailussa.

Matias Honkala sijoittui kahdeksanneksi Aarhus Alliance -kisassa. Nordic Leaguetta on vielä kaksi kilpailua jäljellä.

3 307 pistettä erottaa Matias Honkalan Nordic Leaguen rankingin viidennestä sijasta ja paikasta Challenge Tourilla.

Sipoolainen sijoittui perjantaina päättyneessä Aarhus Alliance -kisassa kahdeksanneksi, mikä auttoi häntä pitämään kymmenennen sijansa kiertueen rankingissa.

Honkala oli tänään hyvässä vedossa ensimmäisen yhdeksän reiän aikana. Kymppireiältä aloittanut ammattilainen pelasi ensimmäisen puolikkaan kolme alle parin tehtyään kolmea birdieä ja kuusi paria.

Parhaimmillaan hän oli kisassa viidentenä. Birdie-hana tyrehtyi kuitenkin päivän kahdeksannelle reiälle. Viimeisen yhdeksän reiän aikana Honkala teki yhden bogin ja kahdeksan paria. Kilpailu pelattiin pistebogey-pelimuotona, ja Honkalan pistesaldo oli 113 (39-36-38).

Kisan toinen suomalainen Ilari Saulo sijoittui kilpailussa jaetulle 25. sijalle tuloksella 109 (38-36-35).

Kisan vei nimiinsä Ruotsin Charlie Lindh 120 pisteellä. Hän nousi voiton myötä taistelemaan rankingin ykköspaikasta maanmiehensä Björn Åkessonin kanssa. Åkesson sijoittui tällä viikolla jaetulle 29. sijalle, eikä miehiä erota enää kuin noin 750 pistettä.

Voitto oli Lindhille kauden kolmas. Yhtä moneen voittoon on yltänyt tänä vuonna Åkesson.

Nordic Leagueta on jäljellä kaksi kilpailua. Ensi viikolla pelataan Ruotsissa The #1 Tour Final in Golf ja kahden viikon kuluttua Tanskassa Road to Europe -finaali.

Hietala upeasti toinen Saksassa

Samaan aikaan Saksassa pelatussa Pro Golf Tourin finaalikilpailussa Alex Hietala taisteli voitosta tuloksellaan -11 (67-68-67).

Linna Golfia nykyään edustava espoolainen pääsi mukaan kilpailun uusintaan, jossa hän joutui toteamaan Saksan Timo Vahlenkampin paremmakseen. Voittonsa myötä saksalainen nousi kiertueen rankingin ykköseksi.

Hietalan sijoitus kokonaispisteissä oli kymmenes. Finaalikilpailun toisen sijan ansiosta Hietala onnistui nousemaan rankingissa kahdeksan pykälää. Tasaisen kauden pelanneelle Hietalalle tämänpäiväinen sijoitus toiseksi oli kauden ensimmäinen sijoitus kolmen parhaan joukkoon.

Voittokaan ei olisi riittänyt nostamaan Hietalaa rankingissa viiden parhaan joukkoon. Kiertueen viisi parasta pelaajaa nousee Nordic Leaguen tavoin ensi kaudeksi Challenge Tourille.

Matias Rantala sijoittui jaetulle 17. sijalla ja Lassi Burman oli jaettu 27:s.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa