Hyppää sisältöön

Hatton ja Fitzpatrick avauskierroksen parhaat DPWT:n finaalissa –kiertueen kiukkupussi upotti 20 metrin norsuputin

Matt Fitzpatrick ja Tyrrell Hatton pelasivat avauskierroksen seitsemän alle parin. KUVA: GETTY IMAGES

DP World Tourin finaalikilpailu lähti käyntiin englantilaiskomennossa.

Tyrrell Hatton ja Matt Fitzpatrick aloittivat parhaiten DP World Tour Champioshipin, joka pelataan tuttuun tapaan Dubaissa Emirates Golf Clubin Earth -kentällä.

Englantilaiskaksikko kiersi kentän tulokseen 65 (-7). Eroa kolmantena olevaan Ruotsin Alex Noreniin on lyönti.

Fitzpatrick, joka on voittanut kilpailun aiemmin kaksi kertaa, aloitti kierroksensa viidellä perättäisellä birdiellä. Sen jälkeen birdiejä tuli enää kaksi: kahdeksannelle ja 14:nnelle reiälle.

Kierroksen jälkeisessä haastattelussa US Open -voittaja valitteli kipeää kurkkuaan, mikä tuloksesta päätellen ei haitannut peliä lainkaan. 65 lyöntiä on hänen henkilökohtainen ennätyksensä Earth-kentällä.

Hän oli erityisen tyytyväinen siihen, että vaikka kenttä oli viritetty vaikeaksi, hän onnistui osumaan peräti 17 viheriöön.

”Ainoa missaamani viheriö johtui siitä, että toimin kuin täydellinen idiootti”, Fitzpatrick suomi itseään.

Hatton teki yhden birdien enemmän kuin kärkikumppaninsa, mutta vastaavasti sortui yhteen bogiin. Se tuli viimeisellä reiälle, jossa hänen avauksensa meni väyläbunkkeriin, eikä hän päässyt toisella lyönnillä kuin 30 metriä eteenpäin.

Toisaalta 16. reiällä tuittupäänä tunnettu Tyrrell sai yhden bonuksen, kun hän puttasi sisään noin 20 metriä pitkän alamäkiputin. Kas näin se tapahtui:

Kilpailun suursuosikeista Tommy Fleetwood (-4) on viidentenä, Jon Rahm (-2) 14:ntenä ja Rory McIlroy (-1) 22:ntena. Viktor Hovlandin kisa käynnistyi mollissa. Hän on kaksi yli parin ja 40:ntenä.

Mukaan kisaan pääsi rankingin perusteella 50 parasta pelaajaa. Suomalaisia ei kisaan mahtunut. Tapio Pulkkanen oli lähempänä, sillä hän jäi lopulta kolmannelle varasijalle.

TULOSPALVELUT
TARJOAA

DP WORLD TOUR

KLM Open
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LET

Belgian Ladies Open
Noora Komulainen, Niina Liias, Elina Nummenpää, Sanna Nuutinen, Linda Osala ja Ursula Wikström

Challenge Tour

Copenhagen Challenge
Matias Honkala ja Oliver Lindell

LPGA TOur

Bank of Hope LPGA Match Play
Matilda Castren

LIV GOLF

Washington

Nordic League

Gamle Fredrikstad Open
Antti Ahokas, Atte Länsiluoto, Ilari Saulo, Tyko Tuohimaa ja Saku Tuusa

PGA Tour LATINOAMERCA

Columbia Classic
Toni Hakula

KORN FERRY TOUR

Visit Knoxville Open

PGA Tour of champions

Senior PGA Championship

AMATÖÖRIGOLF

English Men’s Open Amateur Stroke Play Championship
Jaapo Jämsä, Markus Luoma, Oliver Ruutu ja Veikka Viskari

Finnish Tour

WestStar Open

FInnish Senior tour

FST 2: Miehet 50

Finnish Senior Tour

Naiset 50 ja 65

Etsi luettavaa