Hyppää sisältöön

GoGolf selvitti: CT-menestyjät säilyttävät karsinnoissa onnistujia todennäköisemmin paikan ET:llä – ja siihen on kaksi hyvä syytä

Tapio Pulkkanen haluaa jatkaa kautta 2018 mahdollisimman pitkälle finaalikisoihin

Challenge Tourilta European Tourille noussut pelaajat säilyy todennäköisemmin pääkiertueella kuin karsinnoista sinne noussut. Ainakin jos vertaa viime vuonna

EUROPEAN TOUR alkaa olla kohta ohi kauden 2018 osalta. Parhaillaan Turkissa pelataan ensimmäistä yhteensä kolmesta finaalikisasta, ja Espanjassa on käynnissä karsintojen toinen vaihe.

Selvitimme, miten viime vuonna ET:n karsinnoista ja Challenge Tourin rankingin perusteella European Tourille nousseet pelaajat pärjäsivät pääkiertueella.

Paljastui, että huomattavasti todennäköisempää on säilyttää paikka, kun nousee kiertueelle Challenge Tourin kautta. Se ei ole yllätys, ja tähän on kaksi syytä.

1) Haastajakiertueella menestyminen vaatii onnistumisia pitkällä aikajänteellä. Karsinnoissa voi riittää huippuonnistuminen lyhyen ajan sisällä.

2) Challenge Tourin 15 parasta pelaajaa saavat karsintamenestyjiä paremman kategorian European Tourille.

 

Erik van Rooyen johtaa The Open Championshipiä, kun avauskierros on vielä kesken.

Erik van Rooyen johtaa The Open Championshipiä, kun avauskierros on vielä kesken.

Getty Images

CHALLENGE TOURIN kauden 2017 15 parhaasta pelaajasta peräti 7 uusi kortin ensi kaudeksi. Heidän joukossaan on tietysti Tapio Pulkkanen. Pulkkasella meni tiukille, sillä hän tuplasi lokakuun alussa ranking-pisteensä sijoituttuaan neljänneksi Skotlannissa ja nousi kaukaa takaa sadan parhaan joukkoon.

Näyttää myös siltä, että menestys Challenge Tourilla korreloi hyvin menestykseen European Tourilla, sillä viime vuoden rankingin kuudesta parhaasta ainoastaan toiseksi sijoittunut Clement Sordét putosi takaisin haastajatasolle.

Parhaiten menestyi Etelä-Afrikan Erik Van Rooyen. Hän sijoittui Challenge Tourilla viime kaudella kolmanneksi, ja on varmistanut jo paikkansa Dubaissa pelattavassa kiertueen päätöskisassa, johon pääsee rahalistan 60 parasta.

Viimevuotisista Challenge Tour -sankareista erinomaisesti ET:n runkosarjassa menestyivät myös ruotsalaiset Marcus Kinhult (43.) ja Jens Dantorp (63.). Kinhult sijoittui viime vuonna rankingissa viidenneksi ja Dantorp 11:nneksi.

Myös Aaron RaiJulien Guerrier ja Steven Brown uusivat korttinsa kiertueelle.

Epäonnen soturi oli Adrien Saddier, joka sijoittui 117:nneksi ja putosi niukasti kiertueelta.

Pelaaja CT 2017 ET 2018
Tapio Pulkkanen 1. 92.
Clement Sordét 2. 132.
Erik Van Rooyen 3. 34.
Aaron Rai 4. 71.
Marcus Kinhult 5. 43.
Julien Guerrier 6. 83.
Oliver Farr 7. 145.
Ryan Evans 8. 148.
Chase Koepka 9. 181.
Pedro Oriol 10. 151.
Jens Dantorp 11. 63.
Steven Brown 12. 97.
Adrien Saddier 13. 117.
Scott Fernandez 14. 160.
Bradley Neil 15. 190.

Viime vuonna Luminen karsintafinaalista 33 pelaajaa ansaitsi osallistumisoikeuden kiertueelle. Heistä seitsemän pelaajaa uusi kortin kaudeksi 2019. Määrä on yhtä paljon kuin Challenge Tourilta, mutta toisaalta yrittäjiä oli yli tuplasti enemmän.

Challenge Tourilla 15 parhaan joukkoon sijoittuneista pelaajasta 47 prosenttia eli lähes puolet säilytti paikkansa European Tourilla. Karsintojen kautta vain joka viides (21 prosenttia) onnistui pitämään paikkansa ylemmällä tasolla.

Tässä taulukossa karsintamenestyjät viime vuodelta ja heidän sijoituksensa European Tourin rahalistalla.

Pelaaja QS 2017 ET 2018
Sam Horsfield 1. 52.
Jacques Kruyswijk 2. 100.
Pontus Widegren 2. 215.
Andrea Pavan 2. 31.
Anders Hansen 2. 228.
Charlie Ford 2. 161.
Jeff Winther 2. 137.
Kristoffer Broberg 8.
Josh Geary 9. 176.
Mark Foster 9. 191.
Connor Syme 9. 126.
Pep Anglès 12. 168.
Gonzalo Fernández-Castaño 12. 104.
Laurie Canter 12. 154.
Sébastien Gros 15. 143.
Ross McGowan 15. 209.
Nico Geyger 15. 180.
Lorenzo Gagli 18. 150.
Sebastian Heisele 18. 187.
James Heath 18. 189.
Matthias Schwab 18. 78.
Henric Sturehed 18. 153.
Jonathan Thomson 18. 147.
Matthew Baldwin 18. 164.
Ben Evans 25.
Justin Walters 25. 113.
Marcel Schneider 25. 255.
Christiaan Bezuidenhout 25. 105.
Felipe Aguilar 25. 165.
Matthew Nixon 25. 123.
Gavin Moynihan 25. 212.
Jazz Janewattananond 25. 175.
Christofer Blomstrand 25. 131.

Suomalaisista karsintojen toisessa vaiheessa pelaa parhaillaan viisi suomalaista: Oliver Lindell, Antti Ahokas, Roope Kakko, Jani Hietanen ja Peter Erofejeff.

Challenge Tourin finaalikisassa puolestaan tahkoavat viimeistä kierrosta Kim Koivu ja Kalle Samooja.

European Tourin kilpailut näyttää suorana lähetyksenä Viasat ja Viaplay

Etsi luettavaa