Hyppää sisältöön

European Tourin kausi lähestyy puoliväliä – suomalaiset tiiviissä nipussa pistelistalla

Kalle Samooja on pistelistalla parhaana suomalaisena sijalla 80

European Tourin kaudesta on kalenterin puolesta pelattu lähes puolet. Suomalaisnelikko on erikoistunut jatkoonpääsyihin ja koko joukko on pisteissä mitattuna hyvin lähellä toisiaan.

European Tour 2019 ei ole vielä rantautunut edes Eurooppaan, mutta siitä huolimatta kiertue on jo lähes puolessa välissä. Kisoja on pelattu yhteensä 19 kappaletta, jäljellä on vielä 28. Suomalaiset ovat pelanneet 8-13 kilpailua mieheen. 

Kalle Samooja (209 pistettä, sija 80) löytyy parhaana suomalaisena European Tourin pistelistan sijalta 80 tienattuaan 209 pistettä. Jos joku logiikka pisteisiin pitää löytää, pisteet kerrottuna tuhannella ovat jollain tavalla lähellä aiemmin tunnettua piste-/ rahamäärää mitä pelaaja on tienannut alkukauden aikana. 

Kallen suurimmat pisteet tulivat kuitenkin Keniasta kuudennella sijalla, josta hän tienasi 65 pistettä. Rahallisesti kisa tuotti ”vain” 35 750 euroa. European Tour on pisteiden avulla saanut nostettua pienempien kisojen merkitystä rankingin kannalta. 

Samooja on sijoittunut kauden 11 kisan aikana jo kolme kertaa 18 parhaan joukkoon. Rahallisia ansioita on kertynyt mukavat 124 717 euroa, joten tulokaskautta voidaan toistaiseksi pitää erittäin hyvänä! 

Mikko Korhonen (180.9 pistettä, sija 98) on pistelistan sijalla 98. Korhonen on pelannut tasaisesti läpi kauden kahdeksan kisan ajan. Jatkoonpääsyjä on kuusi kappaletta ja sijoitus on ollut joka kerta välillä 10-44 näissä kisoissa. Suurin pistemäärä yksittäisestä kisasta on 44.4 (Intia) ja pieninkin 21.5, joka tuli Oman Openin 31:nnellä sijalla. Korhoselta puuttuu vielä yksittäinen jackpot, joka nostaisi kerralla roimasti Race to Dubain pistelistalla. 

Tapio Pulkkanen (179.3 pistettä, sija 99) otti noin 50 sijaa nousua listalla sijoituttuaan kahdeksanneksi Marokossa. Pulkkasen pisteet ovat muodostuneet neljästä jatkoonpääsystä kymmenen pelatun kisan aikana. Marokon kahdeksas sija toi käytännössä puolet kauden pisteistä: 87.5.  

Kim Koivu (142,8 pistettä, sija 120) on grindannut jo 13 kisaa European Tourilla. Jatkoon Kimi on päässyt kahdeksan kertaa, mutta sijoitukset ovat jääneet turhan usein harmaiksi. Kimi on sijoittunut kauden avanneen Hong Kong Openin jälkeen joka kerta jatkoonpäästessään sijoille 38-62 ja saanut täten vain pieniä pistesaaliita kerrallaan. Koivulla on matkaa maagiseen sijaan 110 vain reilut 15 pistettä. Marokossa sija 49 toi listoille 16 pistettä, joten marginaalit ovat pieniä. 

Kauden päätteeksi 110 parasta pelaajaa pistelistalta tulevat saamaan täyden pelioikeuden seuraavalle kaudelle. European Tourin finaalikisoihin pääseminen vaatii noin sijaa 95 jos viime vuosien trendiä on uskominen. 

Kiertueen rantautuminen Eurooppaan reilu viikon päästä British Mastersin merkeissä tarkoittaa tiiviimpiä kisakalentereita ja myös suurempia potteja. Varsinkin heinäkuussä pelattavat Irish- ja Scottis Open Rolex Seriesin kisoina ovat niitä viikkoja, jolloin menestyminen on kullan arvoista! 

Tällä viikolla suomalaiset pelaavat Kiinassa, joka on pistearvoltaan yhtä suuri sunnuntaina päättyneen Marokon kisan kanssa. Kiinassa jaetaan 3500 pistettä, josta voittajan osuus on 585 pistettä. 

Suomalaiset ovat pelanneet yhteensä tänä vuonna 42 kilpailua. Näissä jatkoonpääsyjä on tullut 24 kappaletta. Se prosentti on oikein hyvä. Kymmenen parhaan joukkoon jokainen suomalainen on onnistunut sijoittumaan yhden kerran, eli kokonaisuutena neljä kertaa. Tätä prosenttia olisi mukava saada korkeammaksi kesäkaudella! 

Etsi luettavaa