Hyppää sisältöön

Etelä-Ruotsin klassikkokentät pettyivät oikeuden päätökseen: ”Kunta suojelee rakennuksia, mutta uhraa golfkentät

Falsterbo on true links -kenttä Etelä-Ruotsissa.

Merenpinnan nousu uhkaa kolmen ruotsalaisen golfkentän tulevaisuutta. Ne haluaisivat, että Vellingen kunta rakentaisi suojavallin niitä suojaamaan.

Moni Etelä-Ruotsissa vieraillut suomalainen golfari tuntee Pohjanmeren rannalla niemennokassa sijaitsevat Falsterbon ja Ljunghusenin golfkentät, jotka kuuluvat Ruotsin 15 parhaan kentän joukkoon. Näiden Falsterbonäsetissä, Vellingen kunnassa sijaitsevien klassisisten ruotsalaiskenttien kohtaloa uhkaa meriveden pinnan nousu, samoin kuin alueen kolmatta kenttää Flommens Golfklubbia.

Vellingen kunta on suunnittelemassa kolme metriä korkean ja 23 kilometriä pitkän muurin rakentamista suojellaakseen alueita tulvilta. Golfkentät, samoin kuin luonnoltaan arvokkaat dyynialueet sijaitsevat kuitenkin muurien ulkopuolella.

Viimeksi kolme vuotta sitten myrsky nosti meriveden pintaa peräti puolellatoista metrillä aiheuttaen tuhoja alueella. Tulevaisuudessa tulvariskiä nostaa entiestään ilmastonmuutoksen aiheuttama meriveden pinnan kohoaminen.

Muuri on nyt askeleen lähempänä toteutua Vellingen kunnan suunnitelmien mukaisesti, sillä se on saanut alueelliselta maa- ja ympäristötuomioistuimelta luvan viedä muurin rakentamista eteenpäin.

Kunnan suunnitelmia vastusti noin 50 kiinteistönomistajaa, koska ne jäivät muurilla rajatun ulkopuolelle. Valituksen tehneiden kiinteistönomistajien joukossa olivat myös kolme golfklubia.

”Teoreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että jos vedenpinta on tulevaisuudessa korkeampi, kunta on päättänyt suojella rakennuksia, mutta uhrata golfkentät, luonnonsuojelualueen, rannat, hiekkadyynit ja kaiken, mikä tekee Falsterbonäsestä mielenkiintoisen ja ainutlaatuisen”, Falsterbo Golfklubbin puheenjohtaja Peter Marcusson sanoo.

Falsterbon kenttä sijaitsee aivan meren tuntumassa.

Falsterbon kenttä sijaitsee aivan meren tuntumassa.

Getty Images

Svensk Golfin haastattelussa Marcusson sanoo, että suojavalli pitäisi sijoittaa lähemmäksi rantaa, jolloin se suojelisi laajempaa aluetta.

Kiinteistönomistajat ovat tehneet yhdessä esityksen, jossa muuri ulottuisi huomattavasti laajemmalle alueella – ja olisi luonnollisesti huomattavasti nykyistä esitystä kalliimpi.

Nykyisen muurin hinta-arvio on noin 20 miljoonaa euroa. Kuvan perusteella golfkenttien ehdottama muuri on ainakin kolme kertaa sitä pidempi.

”Olemme pettyneitä tuomioon. On tietysti hyvä, että kunta tekee jotain. Mutta uskomme, että kunnan olisi ensinnäkin jatkettava suojelua niin lähellä merta kuin mahdollista – etenkin kun rannalla on jo suojaamassa vedennoususta dyynit, jotka ovat riittävän vahvoja ja korkeita ja joita voidaan vahvistaa monilla alueilla”, Ljunghusens Golfklubbin puheenjohtaja Mats Molander kertoi Svensk Golfille.

Golfkenttien lisäksi merenpinnan nousu uhkaa myös alueen arvokasta luontoa. 

Osapuolilla on kolme viikkoa aikaa tehdä valitus päätöksestä. Molander kertoi, että sen jättämistä harkitaan vakavasti.

Etsi luettavaa