Emilia Torvinen ja Elmo Gerkman voittajia Lauro Finnish Openissa

Elmo Gerkman nousi ensimmäiseksi suomalaisvoittajaksi viidettä kertaa Espanjan Aurinkorannikolla järjestetyssä alle 21-vuotiaiden kilpailussa.
Lauro Golf on jo 1990-luvulta asti ollut yksi suomalaisgolfarien suosituimmista kentistä Aurinkorannikolla.
27-reikäiseksi laajennettu kenttä, majoitusmahdollisuudet, sekä Tapani Saarentolan opetustoiminta ovat toimineet merkittävimpänä moottoreina.
Lauro toimii myös kotikenttänä suurelle joukolle suomalaispelaajia, jotka viettävät aikaansa alueella koulunkäyntiä ja golfia yhdistäen.
Lauro Finnish Open by Fuke Team on tätä juniori-ikäisille (alle 21-v) tarkoitettu kisa, jonka järjestelyissa Golfliitto on vahvasti mukana.
Viidettä kertaa pidettyssä kolmipäiväisessä kisassa oli yhteensä 94 osallistujaa, joista 67 poikia ja 27 tyttöjä. Pelaajia oli seitsemästä eri maasta, espanjalaisten jälkeen suomalaiset muodostivat toiseksi suurimman ryhmän.
Elmo Gerkman piti kärkipaikkansa, varmuus nosti Emilia Tukiaisen ykköseksi
Mukana olleista suomalaisista kuudella oli tasoitus plussan puolella.
Elmo Gerkman (+1,2) oli ennen viimeistä kierrosta tuloksin (74-72,+2) johdossa. Viimeisellä kierroksella Nurmijärven Golfklubin edustaja varmisti ykköstilansa pelaamalla toistamiseen 72.
Gerkman on poikien sarjassa ensimmäinen suomalaisvoittaja.
Espanjan Alvaro Gomez De Linares (+4) jäi kahden lyönnin päähän, Viron Ken-Marten Soo oli (+8) oli kolmas.
Suomalaisista kymmenen joukkoon mahtuivat myös viidennenksi sijoittunut Vertti Perälä (/+11) Pirkkala Golfista, sekä yhdeksättä sijaa jakanut Joel Talusen (+13.) Tuusulan Golfklubista.
Tyttöjen sarjassa kilpailu ero kärjen ja keskiryhmän välilä muodostui melkoisen suureksi. Kärkipari Emilia Torvinen Lahden Golfista ja Espanjan Mar Garcia Jimenez oli omilla luvuillaan päätöspäivänä. Kahden lyönnin takaa-ajoasemasta lähtenyt Torvinen ohitti espanjalaisen jo kierroksen ensimmäisellä puoliskolla, laski tämän hetkeksi taas ohitseen.
Ratkaisu syntyi kolmella viimeisellä, joille lähdettiin tasatuloksesta. Garcia Jimenezin tupla 16:lla nosti Torvisen kahden lyönnin johtoon, jonka hän piti loppuun asti.
”Osuin todella mainiosti väyliin ja puttasin hyvin”, Torvinen yksinkertaisti voittoreseptin. Finaalikierroksella hän teki vain yhden birdien ja kolme bogia.
Voitto tuli tuloksin 71-74-74,+3.
Karelia Golfin Emilia Leppänen (+21) oli yhdeksäs, Klarissa Salonpää (+22) Virpiniemi Golfista sijoittui kymmenenneksi.
Emilia Torvinen, vencedora del Lauro Finnish Open 2022 @golfliitto @RFGA_Golf ⛳️
Enhorabuena tambié a su entrenador @TSaarentola @lauroacademy @Vypsavolvo pic.twitter.com/6Hk3QcZkgZ— Lauro Golf Resort (@laurogolf) January 5, 2022