Hyppää sisältöön

Eemeli Anttonen birdiekuningas FT:n karsinnoissa – 16-vuotias Neo-Niko Hiltunen kiri kärkeen Peuramaalla

Eemeli Anttonen on raamikas oulaisnuorukainen, joka lähtee toiselle karsintakierrokselle yhdessä Neo-Niko HIltusen ja Niklas Korjosen kanssa. Kuva: Finnish Tour

Aurinkoinen ja lämmin päivä, leuto tuuli yhdistettynä huippukuntoiseen kenttään antoivat Finnish Tourin karsintaan osallistuneille nautinnolliset olosuhteet. Kilpailun vakuuttavimmasta suorituksesta vastasi Neo-Niko Hiltunen (74,+2)

Kuten aiempien FT-kisojen ja karsintojen historiasta tiedettiin, Porkkala -kenttä haastaa pelaajat todenteolla takaysin neljällä viimeisellä. Yleisessä sarjassa viidesosa, 21 pelaaajaa alitti 80:n lyönnin rajan.

Neo-Niko Hiltunen säväytti

Karsintaa johtaa tuloksella 74,+2 vasta 16-vuotias Neo-Niko Hiltunen. Nurmijärvi Golfin kasvatti ja Peter Hagströmin valmennettava kiilasi kärkeen pelattuna ainoana pelaajana sisääntulon alle parin (-1)

Kärkikymmenikön muiden pelaajien keskiarvo oli samalla pätkällä 3,8 lyöntiä heikompi.

“Olen treenannut ahkerasti, käynyt ulkomaan leireillä ja tehnyt paljon yhteistyötä valmennustiimini kanssa. Avauskierros ei tuonut esiin parasta osamistani, hyvällä lähipelillä  paikkailin ja tein tulosta.”

“Sunnuntain kierrokselle lähden täynnä luottavaisesti hakemaan hyvää tulosta.”

Mahdollinen pelioikeus Finnish Tourillla ei muuta painopistettä kilpailujen osalta.

“Finnish Junior Tour on se kiertue, jossa eniten tulen pelaamaan”, Hiltunen kertoi.

Oulun Golfkerhon Eemeli Anttonen(75,+3)  jakaa toista sijaa Tahko Golfin Niklas Korjosen kanssa.

“Kierrokseni oli melko vaihteleva. Tein hyvän määrän birdejä (5). Vastaavasti annoin lyöntejä pois kolmen putin viheriöilllä.”

“Golfkausi Oulussa ei ole kesäviheriöiille vielä käynnistynyt, vastikään pääsimme Oulun Golfissa talviviheriöille.”

Eemeli Anttonen suoritti asevelvollistuutensa, josta vapautui ennen joulua.

Treenaaminen pääsi käyntiin normaalia myöhemmin, joten pientä hakemista kevään peleissä toki tulee.”

“Peuramaan kenttä on todella hyvässä kunnossa. Ei tarvinnut yhtään miettiä yllätyspomppuja, viheriöt ovat mainioita.”

“Sunnuntain kierrokselle pyrin ottamaan mukaan tämän päivän onnistumisia. Näissä olosuhteissa on mukava lähteä haastamaan itsensä ja kilpakumppanit.”

Finnish Tourin kiertäminen on Eemeli Anttosen suunnitelmissa päällimmäisenä.

“Niiden kisojen lisäksi keskityn myös juniorien SM-kisohin”, Anttonen kertoi.

Erika Kilpeläinen johtaa naisten karsintaa

Naisten karsinnassa Vaasan Golfin Erika Kilpeläinen (+12) ja Essi Ekholm (+13) muodostavat Golf Talman Pihla Pennasen (+13) kanssa kärkikolmikon.

“Kisakierros oli minulle vasta kolmas kesäviheriöille tällä kaudella. Ei ollut parasta tekemistä. Etenkin rautojen linjaukset olivat hankalia”, Erika Kilpeläinen analysoi suoritustaan.

“Olen kovasti harjoitellut hallissa, mutta se on pelaamiseen verrattuna hieman eri juttu. Karsinta toimii meille paitsi kisana, myös harjoitusleirinä ensiluokkaisissa olosuhteissa.”

“Peuramaan Porkkala -kenttä on ihan loistavassa kunnossa etenkin viheriöiden puolesta”, Kilpeläinen muistutti haastattelun aikana tomerasti pariinkin kertaan.

Finnish PGA Golf Tour Presented by Crisp -karsinta jatkuu sunnnuntaina toisella kisapäivällä.

Osallistujia on yleisessä ja naisten sarjassa 105, joka on toiseksi korkein määrä seitsemään vuoteen.

Pelioikeuksia Suomen ykköskiertueelle jaetaan tulosten perusteella useassa kategoriassa. Parhaan (3F-kategorian) saavat molempien sarjojen kolme parasta.

Toisena päivänä ensimmäiset ryhmät lähtevät liikkeelle kello 08.00, kärkikolmikko klo 13.40

Lähde: Finnish Tourin tiedote

Tulospalvelu

Etsi luettavaa