Hyppää sisältöön

Eaglet ja birdiet arvossaan Pattayalla – Sanna Nuutinen hakee revanssia LET:n ja Asian Tourin pistekisassa

Sanna Nuutinen sai Daniel Da Silvalta paljon apuja myös valmennukseen ja harjoitteluun liittyvissä asioissa. KUVA_LET KUVA: LET

Siam Country Clubin Waterside Coursella nähdään aggressiivista peliä, kun keskiviikkona käynistyvässä kisassa birdiet ja eaglet palkitsevat tekijäänsä tavanomaista enemmän.

Sanna Nuutinen, Tiia Koivisto, Krista Bakker, Emilia Tukiainen, Noora Komulainen, Ursula WIkström ja Janne Kaske starttaavat kahden lepopäivän jälkeen Pattayan parhaaksi arvioidussa Resortissa pistekisaan,

Mukana on suurimmaksi osaksi samoje pelaajia, kuin sunnuntaina päättyneessä ensimmäisessä Trust Golf Asian Mixed -kisassa. Se päättyi 15-vuotiaan amatöörin Ratchanon Chantananuwatin voittoon.

Tiia Koivisto oli 19:s ja kuittasi uransa suurimman shekin kisassa, jossa keskiviikkona alkavan tavoin jaettiin peräti 750 000 taalaa.

Suurin suomalaistoivo Sanna Nuutinen loisti avauspäivänä (63,-9).

Hän jakoi johtopaikkaa Chantananuwatin kanssa vielä ennen kahta viimeistä kierrosta, mutta hyytyi viikonloppuna sijaluvulle, joka oli päälle 40:n.

Nuutinen on varmasti sisuuntunut epäonnistumisestaan, ja kotimaisista pelaajista potentiaalisin menestyjä.

Vielä muutama viikkko sitten Nuutinen ilmoitti suuntaavansa Thaimaan toisen kisan asemasta Hawaijille LPGA:n kisaan johon hänellä oli varma paikka.

Pitkä matka jäi kuitenkin tekemättä, Nuutinen pääsee levänneenä hakemaan Pattayan kisaan.

Aggressiivinen peli tuo tulosta

Lyönnit luovat pohjan tuloksillle myös Stableford Challengessa, jossa nimen mukaisesti jaetaan pisteitä tavanomaisesta pistebogey -kilpailusta poikkeavalla tavalla.

Pistelasku rohkaisee monia pelaajia metsästämään nimenomaan birdejä joka antaa tuplamäärän pisteitä (2) siihen, mitä bogey (-1) velottaa.

Käytännössä siis esimerkiksi pelaaja joka tekee kierroksellaan neljä birdietä (4×2) ja seitsemän bogia (7x-1) on tuloslistalla korkeammalla kuin pelkkiä pareja tehnyt kilpailija (18×0)

Tuplabogeja (-3) menestyjien korteissa ei montaa voi olla, kahden tai useamman eaglen (+5) tekeminen neljään päivään puolestaan nostaa pelaajaa melkoisesti.

Pistelaskusysteemi, Trust Golf Asian Mixed Stableford Challenge

TulosPisteet
Albatross+8
Eagle+5
Birdie+2
Par 0
Bogey-1
-3

Sanna Nuutinen ruudussa keskiviikkona

Edellisen kisan tavoin kilpailua pääsee seuraamaan varsin hyvinä lähetysaikoina kaikkna neljänä päivänä.


MAINOS. DP World Tour ja LPGA on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplaystä. Tästä palveluun >>.

Kilpailu käynnistyy poikkeuksellisesti keskiviikkona ja päättyy lauantaina.

Unski Wikström on parhaana suomalaisena rankingissa ennen LET:in päätöskilpailua
Ursula Wikströmin ote edellisessä kisassa kesti vain avauskierroksen verran. Tuloksin 68-77,+1 hän joutui katsomoon. KUVA: LET

Seitsemästä suomalaisesta Tiia Koivisto (2.40), Ursula Wikström (3.24) ja Janne Kaske (3.57) starttaavat jo aamuyöstä keskiviikon kierrokselleen.

Iltapäivän ryhmissä pelaavista suosikkeihin lukeutuva Sanna Nuutinen (8.03) saa suurella todennäköisyydellä ruutuaikaa.

Noora Komulainen (8.36), Emilia Tukiainen (8.47) ja Krista Bakker (9.31) joutuvat ansaitsemaan hyvällä pelillä näkyvyytensä lähetyksissä.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport : Trust Golf Asian Mixed Stableford Challenge

Keskiviikko10.00-14.00
Torstai10.00-14.00
Perjantai09.00-13.00
Lauantai09.00-14.00

Tulospalvelu

Etsi luettavaa