DP World Tourin taso heikkenee ensi vuonna – näin lähellä Sami Välimäki on paikkaa PGA Tourilla

Jussi Miettinen
Mikäli Sami Välimäki onnistuu loppukauden kisoissa, hän voi hyvinkin pelata ensi vuonna PGA Tourilla. Tsekin-kisan hän on aloittanut viidellä perättäisellä birdiellä.
Sami Välimäki pelaa tällä viikolla Tsekin mestaruudesta. Suomalainen on aloittanut kilpailun erinomaisesti, sillä viiden ensimmäisen reiän jälkeen hän on viisi alle parin tehtyään alkuun viisi perättäistä birdieä. Nokia River Golfin kasvatti jakaa kilpailun johtopaikkaa.
Czech Masters on DP World Tourin kauden 12:nneksi viimeinen kilpailu ja Välimäki on kiertueen rankingissa 29. sijalla, kiitos upean alkukauden.
Nyt Välimäellä olisi loppukirin paikka. Onnistuessaan siinä, hänellä on mahdollisuus nousta lähelle unelmaansa eli nousua PGA Tourille.
PGA Tour ykkösvalinta
DP World Tour on ottanut askeleen lähemmäksi sitä, että siitä tulisi eräänlainen syöttökiertue PGA Tourille.
Jo aiemmin PGA Tour oli ostanut ison osuuden European Tour Productions -yhtiöstä, joka vastaa muun muassa kiertueen televisioinnista. Tänä kesänä DP World Tour, PGA Tour ja LIV Golf ilmoittivat perustavansa yllättäen yhteisyrityksen, jonka kautta hallitaan maailman kolmea suurinta golfkiertuetta.
Täksi kaudeksi DP World Tourilta avattiin reitti Yhdysvaltoihin siten, että kiertueen kymmenen parasta pelaajaa, joilla ei vielä ole pelioikeutta PGA Tourille, saavat sellaisen.
Yhtä näistä paikoista kärkkyy Välimäki.
”Kyllä minä sitä tavoittelen. Ja mikäli tässä onnistun, pelaan käytännössä vain yhtä kiertuetta”, Välimäki linjasi tammikuussa GoGolfille.
Viimeisen PGA Tourille nousijan selkä näkyy
Mutta kuinka lähellä Välimäki PGA Tourin paikkaa sitten on? Ennen Tsekin-kisaa hän on Race-to-Dubai-rankingissa sijalla 29, kun nyt tilanne tällä hetkellä on se, että hänen pitäisi nousta listalla 15 parhaan joukkoon.
PGA Tour -pelaajista 15 parhaan joukossa ovat Rory McIlroy, Jon Rahm, Viktor Hovland, Tom Kim ja Lucas Herbert, joten heitä ei lasketa mukaan kymmenen PGA Tour -kortin saajiksi. Lisäksi Välimäen edellä ovat Yhdysvalloissa pääasiassa pelaavista myös Tommy Fleetwood, Sepp Straka ja Tyrrell Hatton.
Välimäellä on eroa 15. sijaan noin 160 pistettä. Kympin sakkiin matkaa on noin 300 pistettä, kun voitto tämän viikon kilpailuissa kasvattaisi suomalaisen pistepottia 460:lla.
Välimäen unelman toteutuminen ei siis ole kaukana. Samalla hän tekisi suomalaista golfhistoriaa, sillä kukaan muu pelaaja ei ole aiemmin pelannut PGA Tourilla.
Miten käy DP World Tourin kiinnostavuudelle?
Yksittäisille pelaajille mahdollisuus nousta PGA Tourille on ilman muuta huikea mahdollisuus, mutta DP World Touria se heikentää merkittävästi, sillä joka vuosi sen parhaat pelaajat ja suurimmat nimet tulisivat ainakin vähentämään pelaamista kiertueella.
Esimerkiksi Victor Perez, Adrian Meronk, Min Woo Lee ja Robert MacIntyre ovat jo keränneet tällä kaudella sen verran paljon ranking-pisteitä, että perushyvä peli riittää heille paikkaan auringossa.
Kysymys kuuluukin, saadaanko heille riittävän hyviä korvaajia vuosittain, jotta yleisön ja yhteistyökumppanien mielenkiinto kiertuetta kohtaan säilyy riittävän suurena.
Tämä jää nähtäväksi.
Race to Dubai -ranking, TOP 30
Sijoitus | Maa | Pelaaja | Kisat | Pisteet |
---|---|---|---|---|
1. | ![]() | MCILROY, Rory | 7 | 4 883,00 |
2. | ![]() | RAHM, Jon | 5 | 2 608,64 |
3. | ![]() | PEREZ, Victor | 13 | 1 883,21 |
4. | ![]() | MERONK, Adrian | 16 | 1 878,24 |
5. | ![]() | LEE, Min Woo | 11 | 1 737,77 |
6. | ![]() | MACINTYRE, Robert | 18 | 1 560,48 |
7. | ![]() | HOVLAND, Viktor | 6 | 1 545,58 |
8. | ![]() | BJÖRK, Alexander | 16 | 1 397,08 |
9. | ![]() | KIM, Tom | 5 | 1 241,72 |
10. | ![]() | HERBERT, Lucas | 9 | 1 212,45 |
11. | ![]() | OLESEN, Thorbjørn | 13 | 1 210,16 |
12. | ![]() | LUITEN, Joost | 19 | 1 191,55 |
13. | ![]() | LARRAZÁBAL, Pablo | 14 | 1 189,01 |
14. | ![]() | PAUL, Yannik | 16 | 1 166,51 |
15. | ![]() | SIEM, Marcel | 19 | 1 166,23 |
16. | ![]() | LANGASQUE, Romain | 20 | 1 145,53 |
17. | ![]() | HØJGAARD, Rasmus | 14 | 1 112,36 |
18. | ![]() | CAMPILLO, Jorge | 20 | 1 100,16 |
19. | ![]() | HILLIER, Daniel | 18 | 1 081,12 |
20. | ![]() | FLEETWOOD, Tommy | 8 | 1 066,92 |
21. | ![]() | STRAKA, Sepp | 7 | 1 021,60 |
22. | ![]() | SÖDERBERG, Sebastian | 15 | 1 000,60 |
23. | ![]() | ROZNER, Antoine | 18 | 968,93 |
24. | ![]() | LAWRENCE, Thriston | 17 | 965,52 |
25. | ![]() | GUERRIER, Julien | 19 | 945,25 |
26. | ![]() | OTAEGUI, Adrian | 18 | 944,16 |
27. | ![]() | HATTON, Tyrrell | 8 | 920,05 |
28. | ![]() | STRYDOM, Ockie | 19 | 915,40 |
29. | ![]() | VÄLIMÄKI, Sami | 19 | 907,08 |
30. | ![]() | HØJGAARD, Nicolai | 12 | 887,73 |