Hyppää sisältöön

Daly hermostui ja viskasi putterin vesiesteeseen

John Dalyn kisat Champions Tourilla eivät ole sujuneet odotusten mukaan.

John Dalyllä petti hermot pahemman kerran Champions Tourin kisassa.

Golfin väriläiskän John Dalyn ura Champions Tourille ei ole urjennut odotusten mukaan. Viime kaudella seniorisarjaan siirtynyt Daly ei onnistunut nousemaan debyyttikaudella kertaakaan 15 parhaan joukkoon, eikä tämä vuosi vaikuta yhtään lupaavammalta.

Daly ei ole selviytynyt kertaakaan maaliin tämän kauden kisoissa. Viime viikonloppuna Daly keskeytti kisan päätöskierroksella tehtyään seitsemällä ensimmäisellä reiällä kolme bogia.

Keskeytys oli näyttävä, sillä hän heitti putterinsa seitsemän viheriön takana olleeseen vesiesteeseen, minkä jälkeen hän suuntasi kohti klubia ja lähti samantien pois paikalta puhumatta sanaakaan lehdistölle.

Virallinen keskeytyksen syy kuuluu: hermokivut selässä, mutta vaikuttaa pikemminkin siltä, että vika on jossain muualla kuin selän hermo-osastolta.

Dalyn putterista sai kuvan Dan Hauser -niminen toimittaja, joka lisäsi sen Twitter-tililleen. Kuten kuvasta näkyy, Daly luottaa Super Stroken grippiin.

 

Etsi luettavaa