Hyppää sisältöön

Challenge Tour rantautuu Eurooppaan – neljä suomalaista mukana ”arktisissa olosuhteissa”

Kalle Samooja paranteli rannetta viime viikonlopun

Challenge Tour -kausi 2018 saapuu Eurooppaan neljännen kisan alkaessa torstaina. Mukana on neljä suomalaista, joista kaksi ensikertalaista vuoden 2018 puolella.

Challenge Tourilla käydään tällä viikolla Challenge de Espana -kilpailu. Pohjois-Espanjassa käytävässä kilpailussa tulikasteensa kauden 2018 Challenge Tourilla saavat Peter Erofejeff ja Lauri Ruuska, jotka ovat Vierumäen villeillä korteilla mukana kisassa. 

Peter Erofejeff on harjoitellut ja työskennellyt läpi talven Espanjan auringossa ja lähtökohdat kauteen pitäisivät olla paremmat kuin aikoihin. 35-vuotias Erofejeff on vielä täynnä paloa ja pyrkii saavuttamaan paljon top-10 sijoituksia, joista aukeaa paikka seuraavaan kisaan. 

Lauri Ruuska pelasi viime viikolla Nordic Leaguen kisan. Avauskierros oli lupauksia antava, mutta toisen kierroksen tulos 84 joutaa nopeasti unholaan. 

Suurimmat menestyspaineet suomalaisittain asettuvat kuitenkin vahvat alkukaudet pelanneiden Kim Koivun ja Kalle Samoojan harteille. Koivu on rahalistan kolmannella sijalla ja Samooja kuudentena. 

”Espanja tarjoaa arktisia olosuhteita tällä kertaa. Ollaan Pohjois-Espanjassa Riojan alueen pääkaupungissa. Tänne on siis luvattu koko viikoksi päivälämpötilat kympin pintaan ja aamut lähelle nollaa. Oli viime viikolla ranteen kanssa vähän ongelmia, joten viikonloppu meni lähipeliä treenatessa ja rannetta lepuuttaen. Nyt pitäisi olla taas ihan kunnossa. Viime vuodesta on hyviä muistoja ja viihdyn tuolla kentällä, joten kyllä sitä sijaa lähdetään parantamaan. Greenit oli eilen ainakin melko pomppusat ja raffit on pidemmät viimevuoteen verrattuna, joten tulostaso tulee olemaan varmasti maltillisempi”, Kalle Samooja viestitti. 

Viime vuonna Samooja sijoittui lokakuun alussa pelatussa kilpailussa samalla kentällä kahdeksannelle sijalle tuloksella -15.

Oliver Lindell pitää väliviikon, jonka aikana 19-vuotias pyrkii treenaamaan pelinsä kuntoon. Espanjan kilpailun potissa on 200 000 euroa, joka lukeutuu tällä kaudella melko keskiarvoon kisojen palkintopotin kannalta. Voittajan osuus potista on 32 000 euroa. Viime viikon voittaja Joachim B Hansen nousi rahalistan kakkoseksi kahdella tuhannella eurolla ohi Kim Koivun. 

 

Etsi luettavaa