Hyppää sisältöön

Castren piti asemansa Japanissa keskinkertaisella pelillä – asvaltilta metsään pompannut pallo harmittaa

Matilda Castren on aloittanut pelit Japanissa tasaisesti. KUVA: GETTY IMAGES

Matilda Castren ei ollut tänäänkään täysin tyytyväinen peliinsä.

Matilda Castren jatkoi tasaisia esityksiään Toto Japan Classicissa. Hän aloitti kilpailun tuloksella 71 ja käytti myös toisen kierrokseen yhtä monta lyöntiä. Suomalainen on kahden kierroksen jälkeen LPGA-kiertueen kuuluvassa kisassa jaetulla 31. sijalla. Avauskierroksen jälkeen hän oli 30:ntenä.

Castrenin teki aamuyöllä Suomen aikaan pelatulla kierroksella neljä birdieä ja kolme bogia. Hän starttasi kierroksen kymppireiältä ja pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää pariin. Jälkimmäinen ysi sujui puolestaan yhden alle, kun hän päätti kierroksen birdieen.

Takaysillä hänellä oli vaikeuksiakin, sillä aineksia oli bogiakin suurempaan tulokseen.

”Missasin avauksessa väylän ihan vähän, mutta pallo osui pienelle asfalttikaistaleelle, josta se pomppasi metsään. Jouduin lyömään tiiltä uuden pallon. Siinä kävi aika huono tuuri, ja se söi vähän mieltä”, Castren harmitteli tiedotteessa.

Castren oli kuitenkin peliinsä kohtuullisen tyytyväinen, vaikka huippuhetket jäivät odottamaan seuraavia kierroksia.

”Oli muuten ihan ok-kierros. Putit olivat vähän parempia kuin eilen, mutta ei silti mitään ihan järisyttävää. Aika keskinkertainen päivä.”

Japan Classicissa pelataan neljä kierrosta, joten Castrenilla on vielä aikaa parantaa sijoitustaan. Eroa kympin sakkiin on neljä lyöntiä, kärkeen jo kahdeksan.

Kilpailun johdossa jatkaa emäntämaan Momoko Ueda (-10) ja muutenkin japanilaiset jatkoivat kotikisassaan hyviä otteita, sillä seitsemän parhaan pelaajan joukossa on kuusi pelaajaa nousevan auringon maasta.

Kympin sakkiin hän myös maailmanlistan ykkönen Atthaya Thitikul, joka jakaa kahdeksatta sijaa tuloksella -6. Samassa tuloksessa on muun muassa Skotlannin Gemma Dryburgh, joka on paras eurooppalainen kisassa.

LPGA:n ja Japanin kiertueen yhteiskisaan starttasi yhteensä 78 pelaajaa, eikä cutia ole.

Tulospalvelu

TULOSPALVELUT
TARJOAA

PGA TOUR

WM Phoenix Open

DP WORLD TOUR

Singapore Classic
Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

Ladies european tour

Lalla Meryem Cup
Sanna Nuutinen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström

CHALLENGE TOUR

Dimension Data Pro-Am
Oliver Lindell

CHAMPIONS TOUR

Trophy Hassan II


AMATÖÖRI GOLF

Portuguese International Amateur Championship
Jesse Saareks ja Veikka Viskari

korn ferry tour

Astara Golf Championship

Etsi luettavaa