Hyppää sisältöön

Castren nappasi voiton päätöskierroksella – kolme ruotsalaista jatkoon pudotuspelivaiheeseen

Matilda Castren ei selviytynyt jatkoon Las Vegasissa pelatussa reikäpeliottelussa. KUVA: GETTY IMAGES

Matilda Castren voitti päätösottelunsa lohkovaiheessa, mutta se oli laiha lohtu.

Matilda Castrenin voitti Kanadan Maddie Szerykin LPGA:n Bank of Hope -reikäpeliturnauksen lohkovaiheen päätösottelussa. Turnaus pelataan Shadow Creekin kentällä Las Vegasissa.

Voitosta huolimatta Castren putosi jatkosta, sillä hän hävisi kaksi ensimmäistä otteluaan. Castrenin lohkosta jatkoon eteni odotetusti Ruotsin Linn Grant, joka päihitti päätöskierroksella Korean Eun-Hee Jin lukemin 2/1. Grant voitti kaksi ottelua ja pelasi yhden tasapelin.

Castren ottelu Szerykiä vastaan oli käänteitä täynnä. Kanadalainen siirtyi alussa 2 up -johtoon, mutta suomalainen tasoitti pelin kuudennella reiällä. Kahdeksannella Szeryk otti jälleen johtoaseman, jonka Castren tasoitti heti seuraavalla.

Ensimmäisen kerran Castren siirtyi johtoon 11. reiällä, mutta lohkovoitosta taistellut Szeryk tasoitti tekemällä seuraavalle reiälle birdien. Castren vei kuitenkin seuraavan reiän, mutta Szeryk tasoitti ottelun vielä kertaalleen. Päätösreiälle mentiin tasatilanteessa.

Päätösreiällä Castrenille riitti par voittoon, kun Szeryk sortui tuplaan. Näin Castren voitti ottelun lukemin 1 up.

Grantin lisäksi myös kaksi muuta ruotsalaista eteni pudotuspelivaiheeseen. He ovat Maja Stark ja Anna Nordqvist.

Tänään pelataan neljännesvälierät ja puolivälierät, joten ensimmäisen kierroksen voittajat pelaavat Las Vegasin kuumuudessa kaksi ottelua.

Pudotuspelien ensimmäinen kierros

Pelaaja (voitot-tappiot-tasurit)Pelaaja (voitot-tappiot-tasurit)
Alison Lee (1-0-2)vs.Carlota Ciganda (3-0-0)
Pajaree Anannarukarn (2-1-0)vs.Cheyenne Knight (2-0-1)
Linn Grant (2-0-1)vs.Daniela Darquea (2-0-1)
Albane Valenzuela (3-0-0)vs.Anna Nordqvist (2-0-1)
Ayaka Furue (3-0-0)vs.Maja Stark (3-0-0)
Celine Boutier (3-0-0)vs.Angel Yin (2-0-1)
Leona Maguire (3-0-0)vs.Perrine Delacour (2-1-0)
Sophia Schubert (2-0-1)vs.Lindsey Weaver-Wright (2-0-1)

Etsi luettavaa