Hyppää sisältöön

Castren alitti parin ja nousi 12:nneksi – tulosparannus eiliseen syntyi viheriöillä

Matilda Castren oli tyytyväinen peliinsä. KUVA: GETTY IMAGES

Kauden ensimmäinen par-tuloksen alitus ilahdutti Matilda Castrenia.

Matilda Castrenin toinen kierros Orlandossa pelattavassa Tournament of Champions -kilpailussa oli tuloksellisesti avauspäivää pari pykälää vahvempi. Tulos 70 nosti Castrenin yhteistulokseen -2, ja hän lähtee viikonlopun kierroksille jaetulta 12. sijalta.

Toistamiseen kierroksensa 10. reiältä käynnistänyt Castren aloitti päivänsä vahvasti. Hän oli kuuden pelaamansa reiän jälkeen jo kolme alle parin, mutta vahvan alun jälkeen birdiejä ei enää kovasta yrityksestä huolimatta näkynyt. Päivän jälkimmäiselle puolikkaalle syntyi kierroksen ainoa bogi.

Castren osasi nimetä heti kierroksen päätteeksi syyn, miksi perjantaina tulos oli avauspäivää parempi.

”Tänään oli vähän parempaa puttaamista. Niillä väylillä, missä missasin griinin lähestymisellä, sain paikattua parit hyvällä puttaamisella. Siitä oikeastaan se erotus tuloksessa eilisen ja tämän päivän välillä syntyi”, 27 kertaa putteria toisella kierroksella käyttänyt Castren kertoi tiedotteessa.

Vaikka ero kilpailun kärjessä jatkavaan Brooke Hendersoniin (-11) on reilu, pääsee Castren kuitenkin hyvistä lähtökohdista kahteen viimeiseen päivään.

”Tämä oli kauden ensimmäinen kierros alle parin. Tästä on ihan hyvä lähteä viikonloppuun.”

Julkkiskisassa kova taso

Kilpailu pelataan Orlandossa Lake Nona Golf and Country Clubilla pro-amina. Matildan lisäksi Suomesta mukana on entinen NHL-maalivahti Tuukka Rask, ja suomalaiset pelaavat samassa ryhmässä.

Julkkiksilla on oma kilpailunsa, joka pelataan muokattuna pistebogina. Kahden kierroksen jälkeen Rask on saalistanut yhteensä 44 pistettä, mikä riittää jaettuun 35. sijaan 55 pelaajan joukossa.

Sivukisaa johtaa ylivoimaisesti Mardy Fish, joka on entinen tennispelaaja. Hän on saalistanut 78 pistettä. Toista sijaa jakaa golflegenda Annika Sörenstam, jonka kotiklubilla kilpailu pelataan. Ruotsalaisella pojoja on yhteensä 69.

Mainos

Hyvä Suomi – hopeahumussa huippualennus GoGolf Play -pelioikeuksiin

Alennuskoodilla HIIHTONIILO saat 50 € alennuksen kaikista GoGolf Play -pelioikeuksista. Tarjous ei koske Golf kuuluu kaikille -pelioikeutta. Tarjous on voimassa 6.3. saakka.

Taso julkkisten sarjassa on kova, sillä plussan tasoituksella pelaavan Fishin lyöntipelitulos kahdelta kierrokselta on -6 (71-67).

Lähde: Matilda Castrenin tiedote

TULOSPALVELUT

DP World TOUR

Qatar Masters
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LPGA

Maybank Championship
Matilda Castren

LADIES EUROPEAN TOUR

Aramco Team Series, Riyadh
Noora Komulainen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström

AMATÖÖRIGOLF

Naisten joukkue-MM-kilpailut (Espirito Santo Trophy)
Katri Bakker, Henni Mustonen ja Emilia Väistö

LETAS

Santander Golf Tour, Zarazoga
Emily Penttilä, Tiia Teiniketo ja Emilia Tukiainen

AMATÖÖRIGOLF

European Men’s Club Trophy
Espoo Ringside Golf (Tommy Gulin, Joonas Hinkkanen ja Jussi Sahravuo)

AMATÖÖRIGOLF

Spanish International Ladies’ Stroke Play Championship
Anna Backman, Ada Huhtala, Oona Kuronen, Sandra Palin ja Adeliina Virtanen





Etsi luettavaa