Burns liiteli ylivoimaiseen voittoon – McIlroy päihitti Schefflerin

Jussi Miettinen
Sam Burns jätti Cameron Youngin nuolemaan näppejään WGC-reikäpelissä. Rory McIlroy voitti Scottie Schefflerin pronssiottelussa.
Yhdysvaltalainen Sam Burns otti uransa viidennen PGA Tour -voiton sunnuntaina, kun hän vei nimiinsä viimeistä kertaa pelatun WGC Match Play Championshipin Austinissa, Teksasissa.
Burns, 26, päihitti välierässä hyvän ystävänsä Scottie Schefflerin kolmannella uusintareiällä. Finaalissa hän oli ylivoimainen Cameron Youngia vastaan. Ottelu päättyi jo 13. reiällä 6/5-lukemiin.
Young taisi menettää parhaan teränsä jo välierässä, jossa hän päihitti Rory McIlroyn niin ikään uusinnassa. Samaan aikaan Burns paransi koko ajan peliään.
”Minusta tuntuu, että sain hieman lisää itseluottamusta jokaisen ottelun myötä”, Burns sanoi.
Kahdeksan birdieä kymmeneen reikään
Burns käynnistyi finaalissa hieman hitaasti, sillä hän pelasi kolme ensimmäistä reikää yhden yli ja oli alussa yhden reiän tappiolla. Sen jälkeen hän syttyi liekkeihin ja teki kymmenen reiän aikana kahdeksan birdieä nousten vastustamattomasti voittoon.
Young ei voinut muuta kuin todeta Burnsin paremmakseen.
”Kukaan ei ehkä olisi voinut voittaa häntä tänään”, Young arvioi.
Young valittiin viime vuonna kiertueen tulokkaaksi, vaikka voittosarake näytti ja näyttää edelleen nollaa. Sen sijaan kakkossijoja hänelle on kertynyt jo kuusi.
Burnsille voitto oli tärkeä, että hän on pelannut viime aikoina sangen alavireisesti. Nyt ahkera työ palkittiin. Kiitosta voitosta hän jakoi erityisesti valmentajalleen.
”Olen tavallaan taistellut hieman golfsvingiäni vastaan tämän neljän viikon mittaisen jakson alussa. Olen tehnyt paljon kovaa työtä valmentajani Brad Pullinin kanssa, ja olen niin kiitollinen hänelle ja sille työmäärälle, jonka hän on tehnyt kanssani ja ollut rinnallani koko ajan”, Burns kiitteli.
Hän nosti esiin myös caddie Travis Perkinsin, joka astui esiin tärkeällä hetkellä välieräottelussa, kun alun kolmen reiän johto oli vaihtunut kymppireiälle tultaessa kahden lyönnin takaa-ajoasemaan. Hän myönsi, että se raastoi mieltä, eikä hän meinannut päästä siitä yli.
”Tämä viikko on yhtä rasittava henkisesti kuin fyysisesti”, Burns myönsi ja jatkoi. ”10. reiän jälkeen tänä aamuna caddieni Travis antoi minulle kunnon potkun takapuoleen ja sanoi: ’Tule, mennään, sinä pystyt tähän’. Minä todella tarvitsin sitä sillä hetkellä. En olisi pystynyt siihen ilman häntä.”
MAINOS. Golfkausi on käynnissä. Osta GoGolf Play -pelioikeus ja pelaat usealla kentällä edulliseen hintaan. Tutustu tarkemmin >>
Maailmanlistalla takaisin kympin joukkoon
Burns selvitti urakkansa puhtaalla pelillä, sillä hän voitti myös kaikki alkulohkon ottelunsa. Maailmanlistalla hän nousi kymmenenneksi.
Pronssiottelussa McIlroy oli Scheffleriä etevämpi lukemin 2/1. Hän siirtyi johtoon jo ensimmäisellä reiällä, eikä missään vaiheessa joutunut luopumaan siitä. Parhaimmillaan hän johti ottelua kolmella reiällä.
Maailmanlistalla McIlroy ohitti Jon Rahmin ja nousi toiseksi ennen reilun viikon kuluttua pelattavaa Masters Tournamentia. Scheffler jatkaa kärjessä.
TULOSPALVELUT
TARJOAA

DP WORLD TOUR
Porsche European Open
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki
LET
Helsingborg Open
Tiia Koivisto, Noora Komulainen, Niina Liias, Elina Nummenpää, Sanna Nuutinen, Linda Osala ja Ursula Wikström
PGA TOUR
Challenge Tour
Czech Challenge
Lasse Burman, Alex Hietala, Matias Honkala, Roope Kakko ja Lauri Ruuska
LPGA TOur
Mizuho American Open
Matilda Castren ja Kiira Riihijärvi
Finnish Tour
Nordic League
UNICEF Championship
Roope Juslin
PGA Tour LATINOAMERCA
Inter Rapidisimo Golf Championship
Toni Hakula
KORN FERRY TOUR
PGA Tour of champions