Bryson DeChambeaun haasteena Jack Nicklauksen kentällä: ”Kaikkien aikojen pahimmat karheikot”

PGA Tourin supertähdet testaavat taitojaan Muirfield Villagen uusitulla ja ”brutaalilla” kentällä.
Kaksi viiikkoa US Openiin.
Jack Nicklauksen isännöimä The Memorial Tournament käynnistyy torstaina. Mukana on 17 pelaajaa mailmanlistan 25:sta ensimmäisestä.
Jon Rahm, Justin Thomas, Bryson DeChambeau, Xander Schauffele, Rory McIlroy, Collin Morikawa ja Hideki Matsuyma. Siinä suurimmat suosikit.
Suurelle osalla näistä kisa toimii US Openin kenraaliharjoituksena.
DeChambaun tuloskunto on suurin arvoitus. Maaliskuussa hän voitti Arnold Palmerin kisan ja oli seuraavalla viikolla Players Championshipissa kolmas.
Tuon jälkeen viidessä viimeisessä kisasssa hän nousi yhdeksänneksi Wells Fargo Championshipissa luultuaan jo karsiutuneensa ja lennettyää Etelä-Carolinasta kotiinsa Dallasiin. Muissa neljässä kisassa sijaluku on keskimäärin päälle 45:n.
Hälyyttävää puolustavalta US Openin sankarilta, joka voitti myös Memorialin 2018.
Kenraaliharjoitus, viikonlopun kisamenestys, on DeChambeaulle tavanomaista merkityksellisempi. Säädöt on saatava likimain kohdillleen.
Karheikot ovat huipuillekin brutaaleja
.@JackNicklaus’ ”last bite at the apple.”
He lays out all the changes on the back 9 at Muirfield Village. pic.twitter.com/skSecTrOTF
— PGA TOUR (@PGATOUR) June 2, 2021
Tällä kerralla Muirfield Villagella pelataan uusittua kenttää. Muutostöitä on luonnollisesti valvonut 81-vuotias isäntä itse.
Bunkkerit on uusittu, tiiauspaikkoja on viet
”I would go, I absolutely would go. I would never take a second thought on that. It’s the Olympics.”
Golf’s Olympic competition received strong endorsements from @collin_morikawa and @XSchauffele: https://t.co/1HS6kge9tw pic.twitter.com/qfj7pLk1eN
— Golf Digest (@GolfDigest) June 1, 2021
y joillain väylillä entistä taaemmas, kuivatusjärjestelmä on uusittu.
Kaiken kukkuraksi entisestään vaikealla kentällä karheikkojen on annettu kasvaa todella sitkeiksi.
”En ole nähnyt tällaisia karheikkoja missään, ikinä. Ne ovat tiheitä, ruoholtaan sitkeitä, brutaaleja pelaajalle. Löin maanantaina jaardin sivuun väylältä kuutosella. Etsimme 6-7 minuuttia palloa, mutta emme cacddieni Kessler Karainin kanssa löytäneet sitä”, kuvailee olosuhteita Patrick Reed.
Hän ei ole koskaan voittanut Ohiossa Nicklauksen isännöimää kisaa, mutta on hallitseva mestari tulevalta US Open-kentältä Torrey Pinesista vuosittain pelattavast Farmers Insurance-kilpailusa
US Openissa kenttä viritetään aina piukaksi ja karheikkojen annetaan kasvaa pitkiksi.
Reedilla jokainen viikko on työnäyte Ryder Cupia ja olympialaisia varten. USA:n olympiakarsinnassa hän on ( Dustin Johnson kieltäytynyt) kuudes, eli toinen varamies.
USA:lla on peräti yhdeksän pelaajaa (ilman Johnsonia) maailmanlistan 15:n joukoss. Näistä neljä parasta pääsee Tokioon.
Justin Thomas on käytännössä ainoa, joka pisteiden perusteella voi sovitella kisapukua päälle.
Muista kolmesta paikasta kamppailee kahdeksan pelaajaa.
Karsinta päättyy US Openiin jota ennen pelataan vielä Memorialin lisäksi yksi tavallinen kisa.
Memorialissa korostuvat menestysresepteinä US Openin tavoin pallon pitäminen väylillä, hyvät lähestymiset ja pelinlukutaito, sekä osaaminen viheriöillä ja niiden ympärillä.
Voittajien lista pursuaa laatu. Jon Rahm (2020), Patrick Cantlay, Bryson DeChambeau ovat kolme viimeistä.
Tiger Woods on voittanut Nicklauksen vieraana viidesti, Hideki Matsuyama (2014) avasi voittotilinsä Muirfieldissa.
Pokaalia ovat 2000-luvulla nostelleet myös Justin Rose, Ernie Els, Steve Stricker sekä Matt Kuchar.