Hyppää sisältöön

Bryson DeChambeau alitti LIV-kiertueella golfin haamurajan kahdella lyönnillä

Bryson DeChambeau juhli 60 alitusta railakkaasti. KUVAT: GETTY IMAGES

Bryson DeChambeaulla oli päätösreiällä kaksi puttia 60 lyönnin alitukseen.

Bryson DeChambeau voitti LIV Golfin Greenbrierin kisan sunnuntaina pelaamalla päätöskierroksella häikäisevän kierrostuloksen 58. Kentän par-luvun golfin tiedemiehenä tunnettu DeChambeau alitti 12 lyönnillä.

DeChambeau oli kisassa omaa luokkaansa kahtena viimeisenä päivänä, jotka hän pelasi yhteensä 21 alle parin. Hänen yhteistuloksensa kolmen kierroksen kilpailussa oli -23 (68-61-58).

Kilpailussa toiseksi tullut Mito Pereira (-17) hävisi pitkälyöntiselle kilpakumppanilleen viidellä lyönnillä. Kolmanneksi sijoittui Richard Bland, 50, jonka tulos oli 16 alle parin.

Päätöskierros pelattiin sateisessa säässä, ja DeChambeaulla oli viimeisellä reiällä reilun 10 metrin birdie-putti huipputulokseen. Se upposi sivuoven kautta, kuten alla olevassa videoupotuksessa näkyy.

DeChambeaun huippukierros piti sisällään 13 birdieä ja uskomatonta kyllä myös yhden bogin. Se tuli yli 200 metriä pitkälle par 3 -reiälle.

”Tämä on sanoinkuvaamatonta. Olen tehnyt kovasti töitä jo pitkään ja tiesin, että jotain erityistä tulisi jossain vaiheessa. En vain tiennyt milloin”, DeChambeau kommentoi huipputulostaan LIV Golfin sivuilla.

Kilpailun voittaminen löi leiville, sillä DeChambeau ansaitsi voitostaan peräti neljä miljoonaa dollaria. Joukkuekilpailun toisesta sijasta tuli vielä ”suolarahoja” päälle 375 000 dollaria.

LIV GOLF GREENBRIER HENKILÖKOHTAISEN KISAN TULOKSET

SijoitusPelaajaTulosTienestit
1Bryson DeChambeau-234 000 000 $
2Mito Pereira-172 125 000 $
T3Richard Bland-161 175,000 $
T3Matthew Wolff-161 175 000 $
T3David Puig-161 175 000 $
6Harold Varner III-14800 000 $
T7Brendan Steele-13596 000 $
T7Branden Grace-13596 000 $
T7Carlos Ortiz-13596 000 $
T7Dean Burmester-13596 000 $
T7Talor Gooch-13596 000 $
T12Sebastián Muñoz-12300 333 $
T12Sergio Garcia-12300 333 $
T12Charles Howell III-12300 333 $
T12Bernd Wiesberger-12300 333 $
T12Cameron Tringale-12300 333 $
T12Scott Vincent-12300 333 $
T18Lee Westwood-10199 600 $
T18James Piot-10199 600 $
T18Anirban Lahiri-10199 600 $
T18Laurie Canter-10199 600 $
T18Abraham Ancer-10199 600 $
T23Joaquin Niemann-9169 000 $
T23Jason Kokrak-9199 600 $
T25Louis Oosthuizen-8163 000 $
T25Phil Mickelson-8163 000 $
T25Eugenio Chacarra-8163 000 $
T25Henrik Stenson-8163 000 $
T29Graeme McDowell-7156 000 $
T29Ian Poulter-7156 000 $
T29Bubba Watson-7156 000 $
T32Matt Jones-6149 000 $
T32Marc Leishman-6149 000 $
T32Dustin Johnson-6149 000 $
T32Cameron Smith-6149 000 $
T36Patrick Reed-5143 000 $
T36Paul Casey-5143 000 $
T38Peter Uihlein-3137 000 $
T38Danny Lee-3137 000 $
T38Brooks Koepka-3137 000 $
T38Thomas Pieters-3137 000 $
42Chase Koepka-2132 000 $
T43Kevin Na-1129 000 $
T43Martin Kaymer-1129 000 $
45Pat PerezE126 000 $
T46Sihwan Kim1123 000 $
T46Jediah Morgan1123 000 $

Etsi luettavaa