Hyppää sisältöön

Bogi päätösreiällä maksoi Honkalalle voiton – taakse jäi ruotsalainen DP World Tour -tähti

Matias Honkala oli hyvässä vireessä jokaisessa kolmessa Ecco Tourin Nordic Leaguen talvisarjan kisassa.

Birdie helpohkolla päätösreiällä olisi tuonut Matias Honkalalle voiton. Hän sortui kuitenkin bogin ja joutui tyytymään jaettuun kolmanteen sijaan Nordic Leaguen talvisarjassa.

Sipoolainen Matias Honkala esiintyi edukseen Ecco Tourin Spanish Masters -kisassa, joka päättyi tänään Gironassa. Kisa pelattiin Camiral Golf & Wellness -kentällä. Aiemmin se tunnettiin nimellä PGA Golf Catalunya.

Johtoasemasta kolmannelle kierrokselle lähtenyt Honkala kamppaili voitosta päätösreiälle saakka sijoittuen lopulta jaetulle kolmannelle sijalle. Kärkiryhmässä tiistaina pelannut sipoolainen teki viimeistä edelliselle reiälle birdien nousten jakamaan johtopaikkaa.

Honkala sortui kuitenkin bogiin helpohkolla par 5 -reiällä ja putosi uusinnasta. Birdiellä Honkala olisi napannut makoisan voiton.

Kolmannen sijan myötä Honkala nousi Nordic Leaguen rankingissa kolmen kilpailun jälkeen toiseksi. Hän on tienannut kolmen kilpailun aikana yhteensä 11 000 euroa. Honkalan pääkiertue tänä vuonna on Challenge Tour.

Uusinnan voitti Ruotsin Joakim Wikström ja toiseksi sijoittui Sebastian Wiis Tanskasta. Kilpailun nimekkäin pelaaja oli Marcus Kinhult. Ruotsalainen tunnetaan yhtenä maan lahjakkaimmista pelaajista, jonka päätyöpaikkana toimii DP World Tour.

Kinhult voitti vuonna 2019 British Mastersin. Dubai Desert Classic -kisassa tammikuussa hän oli hienosti kahdeksas aivan kuten tällä viikolla Kataloniassa. Siinä missä Rolex Series -kisa Dubaissa Kinhult teki 170 000 euron tilin, tällä viikolla hän joutui tyytymään 1 300 euron shekkiin.

Oli mielenkiintoinen veto Kinhultilta lähteä kesken kauden kisailemaan selvästi totuttua pienempiin ympyröihin.

Suomalaisista cutin selvittivät myös Saku Tuusa (+1) ja Ilari Saulo (+4). Tuusa oli lopputuloksissa 31:s ja Saulu 41:s.

Spanish Masters oli talvisarjan viimeinen kilpailu. Seuraava Nordic Leaguen kisa on ohjelmassa noin kuukauden kuluttua Puolassa, Sand Valleyn kentällä.

TULOSPALVELUT

DP WORLD TOUR

Ranskan avoimet
Tapio Pulkkanen

Challenge Tour

Swiss Challenge
Roope Kakko, Oliver Lindell ja Lauri Ruuska

Solheim CUp

Eurooppa vs. USA

DP World TOUR

Ensimmäinen karsintavaihe (Bogogno)
Eemil Alajärvi, Joachim Altonen, Otto Vanhatalo ja Linus Väisänen

Nordic League

Great Northern Challenge
Antti Ahokas, Matias Honkala, Roope Juslin, Juuso Kahlos, Rasmus Karlsson, Kim Koivu, Juho Kurikka, Ilari Saulo ja Saku Tuusa

PGA TOUR CHAMPIONS

Pure Insurance Champioship

ASIAN TOUR

Yengder TPC

JUNIORIEN SOLHEIM CUP

Eurooppa vs. USA


Suomen golfseniorit

Tourien finaalit




Etsi luettavaa