Avoinna olevat golfkentät 2023 – näillä kentillä pelataan jo

GoGolf
Golfkenttiä aukeaa nyt kovaa vauhtia. Kokoamme tähän artikkeliin tietoa avoinna olevista kentistä.
Aurinko ja lämpöä piisaa myös tällä viikolla, mikä tarkoittaa sitä, että kenttiä avataan koko ajan lisää.
Ilahduttavaa Etelä-Suomessa on se, että vaikean toissa talven jälkeen kentiltä on kantautunut iloisia uutisia talvehtimisen suhteen. Monien muiden kenttien tapaan esimerkiksi Peuramaan Porkkala-kentän kunto on saanut pelaajilta varauksetonta kiitosta
”Griinit, tiiauspaikat ja väylät ovat aivan upeassa kunnossa”, yksi kevään ensimmäisistä Porkkalan-kiertäjistä kehui.
Myös lähistöllä sijaitseva Hirsala on erinomaisessa kunnossa. Kehuja on kuulunut myös Hills by GoGolfin Punaisten ja Vuosaari Linksin viheriöiden kunnosta. Kaiken kaikkiaan yleiskuva on se, että tällä kaudella päästään nauttimaan hyvässä kunnossa olevista golfkentistä.
Tällä viikolla Etelä-Suomeen luvassa on myös erinomaista golfsäätä, sillä lämpömittari kipuaa päälle kymmenen asteen, ja aurinko lämmittää vielä tähän päälle. Ensi viikon alkuun Ilmatieteenlaitos ennustaa sateita, mikä ei golfkenttien kunnon kannalta ole lainkaan huono asia.
GoGolf kokoaa tähän artikkeliin avoinna olevia kenttiä. GoGolfin Golfsää-palvelusta, voit puolestaan katsoa suosikkikenttäsi säätilanteen tuleville päiville.
Hills by GoGolf

Vihdin Jokikunnassa sijaitsevan Hills by GoGolfin Punaiset-kenttä on auki. Kentän viheriöt ovat hyvässä kunnossa.
Mustat-kentät avataan mahdollisesti toukokuun alussa. Kentän väylät kylvetään 24.4. alkavalla viikolla, jonka jälkeen niiden annetaan vähän aikaa itää rauhassa.
Ajanvaraus on jo auki.
MAINOS. Golfkausi on käynnissä. Osta GoGolf Play -pelioikeus ja pelaat usealla kentällä edulliseen hintaan. Tutustu tarkemmin >>
Peuramaa Golf

Kirkkonummella sijaitsevan Peuramaan Golfin Porkkala-kenttä aukeaa pelioikeutetuille ja osakkaille torstaina ja perjantaina. Viikonvaihteessa ajanvaraus on auki myös vieraspelaajille.
Porkkala on saanut griinien, tiiauspaikkojen ja väylien kunnosta todella paljon kehuja ensimmäisiltä pelaajilta.
Vanha Peura avataan pelioikeudella ja pelilipuilla pelaaville perjantaina 21.4. klo 10.00. Ajanvaraus Vanhalle Peuralle avataan WiseGolfissa keskiviikkona 19.4. klo 12.00. Lähtöaikoja on varattavissa klo 10.00-18.50 välisenä aikana. Vanha Peura avautuu kaikille pelaajille lauantaina 22.4.
Yhdeksänreikäinen Pikku Peura (par 3 -kenttä) on myös auki.
MAINOS

Suuri harppaus golfin harrastajille
GoGolf Play+:lla kokoat haluamasi pelioikeudet, treenit, green feet ja lisäpalvelut itsellesi sopivaksi paketiksi. Alk. 20 € / kk.
Vuosaari Links

Itä-Helsingissä sijaitseva Vuosaari Links aukeaa lauantaina klo 10. Lauantain tiiajat on varattu ensisijaisesti pelioikeudella, pelipaketilla tai pelilipuilla pelaaville sekä heidän vierailleen.

Kurk Golf
Kurk Golfin yhdeksänreikäinen Hill-kenttä on auki. Lake- ja Valley-kentän avaamisesta tiedotetaan lähipäivinä.
Hangolf
Hangossa sijaitseva Hangolf on avoinna normaaleille viheriöille.
Nordcenter Golf
Raaseporissa sijaitsevan 36-reikäisen golfkeskuksen Fream-kenttä on auennut. Benz-kenttä avataan pe 28.4.
Salo Golf
Salo Golfin 18-reikäinen kenttä on oikeille viheriöille.
Sea Golf Rönnäs
Sea Golf Rönnäsin 18-reikäinen Meri-kenttä ja 9-reikäinen Puisto-kenttä ovat molemmat auki kesäviheriöille. Sea Golf Rönnäs sijaitsee Loviisassa.

Hirsala Golf
Hirsala aukeaa perjantaina klo 12 alkaen. Kentälle pääsee tarvittaessa myös golfautolla. Hirsala Golf sijaitsee Kirkkonummella.
Eke Golf
Tammisaaressa sijaitseva Eke Golf on auennut.
Vihti Golf
Vihti Golf aukesi suomalaisista kentistä ensimmäisenä. Kentällä on pelattu oikeille viheriöille jo kiirastorstaista lähtien.
Hiisi-Golf
Lempäälässä sijaitsevan Hiisi-Golfin 9 reiän Farmi-kenttä on avoinna tavallisille viheriöille.
Oulu Golf
Oulu Golfin 6-reikäinen par 3 -kenttä on avattu. Kentällä pelataan tekonurmesta tehdyille viheriöille.
Kuortane Golf
Kuortane Golf on avoinna.
Hattula Golf
Hämeenlinnan lähellä sijaitseva Hattula Golfin yhdeksän reikäinen kenttä on auennut normaaleille viheriöille.
Master Golf
Master Golfin Master-kenttä avataan pe 21.4.2023 klo 12.
Tapiola Golf
Espoossa sijaitseva Tapiola Golf on auki.
Hartola Golf
Hartola Golf aukeaa lauantaina 15.4. klo 11.
Nokia River Golf
Nokia River Golfissa aukeaa 10 reikää lauantaina 15.4. Kyseessä on ns. kevätkenttä, joka on yhdistelmä River- ja Rock-kentän väyliä.
Bjärkas Golf
Kemiönsaarella sijaitseva 18-reikäinen par 3 -kenttä on auennut.
Golf Talma
Master- ja Laakso-kentät ovat nyt auki. Golf Talman par 3 -kenttä aueksi jo aiemmin.
Ringside Golf
Kehä III:n kupeessa, Espoossa sijaitsevan kentän etuysi on auennut talviviheriöille.
Meri-Teijo Golf
Kenttä aukesi perjantaina 14.4. kesäviheriöille.
Pickala Golf
Forest-kenttä ja Seaside-kentän takaysi ovat auennut.
Wiurila Golf
Kenttä on auki.
Archipelagia Golf Club
Kenttä on auki.
Kalafornia

Porissa sijaitsevassa Kalaforniassa on auennut Joki- ja Suisto-kentät sekä par 3 -kenttä.
Hiekkaharju Golf
Hiekkaharjun Pitkä ysi ja Kehä-6 ovat auenneet.
Ruukki Golf
Ruukkigolfin takaysi on auennut.
Sarfvik Golf
Kirkkonummella sijaitsevan Sarfvikin Old Course on auennut.
Keimola Golf
Kirkan etuysi ja Saraksen takaysi avautuvat lauantaina 22.4 klo 15.
Paloheinä Golf
Iso ysi on auennut.
Kotojärvi Golf
Kenttä on auki.
Uudenkaupungin Golf
Kenttä on auennut.
Nurmijärvi Golf
Nurmijärven yhdeksänreikäiset B- ja A-kentät ovat auenneet, samoin par 3 -kenttä. Yhdeksän reiän C-kenttä aukeaa la 22.4.
Aulanko Golf
Hämeenlinnassa sijaitsevan Aulanko Golfin 9-reikäinen Hugo-kenttä on auki.
Tiedätkö muita kenttiä, jotka ovat auki tai aukeamassa? Lähetä siitä tieto meille: jussi@gogolf.fi. Täydennämme listaa koko ajan. Julkaisemme mielellämme myös tuoreen kuvan kentästä.