Hyppää sisältöön

Augusta National pitää perinteistä kiinni

16. reikä on helppo par-3. Epäonnistumiselle ei kuitenkaan ole tilaa.

Masters Tournamentin alkuun on enää reilu viikko. Kauden ensimmäinen major-pelataan tarunhohtoisella Augusta Nationalin kentällä.

Augusta National on ainoa golfkenttä, jossa pelataan golfin major-kilpailu joka vuosi. Kenttä valmistui kreivin aikaan vuonna 1933, sillä heikko taloustilanne ja vähän myöhemmin toinen maailmansota pysäyttivät uusien kenttien rakentamisen Yhdysvalloissa.

Augustan kenttää on paranneltu vuosien saatossa, eikä raha ole muodostanut ongelmaksi muutostöille tai lisämaiden hankkimiselle. Augustan jäseniä ovat esimerkiksi upporikkaat Bill Gates ja Warren Buffett.

Nykyään klubi suorastaan tahkoaa rahaa Masters-turnauksella, vaikkei se pyri maksimoimaan taloudellisesta hyötyä kilpailun järjestämisestä.


Koska vapaita lippuja on rajallinen määrä, jälkimarkkinoilla hinta kipuaa yleensä taivaisiin.


Masters Tournamentissa kaikki yksityiskohdat on mietitty huolellisesti ja turnauksen aikaan jokainen ruohonkorsi on ojennuksessa. Myös perinteitä riittää, eikä vanhoillinen klubi ole kaikissa asioissa ehtinyt 2010-luvulle.

Kisa-alueelle mentäessä älypuhelimet on jätettävä säilöön. Se ei ole välttämättä huono asia, sillä sen ansiosta ihmiset ovat paremmin läsnä, eivätkä uppoutuneina sosiaalisen median maailmaan.

Muutenkin teknologia loistaa poissaolollaan, sillä alueella ei ole yhtään videonäyttöä, josta voisi seurata kisatapahtumia eri puolilta kenttää. Sen sijaan jokaisella reiällä seisoo vanhanaikainen tulostaulu, jota vapaaehtoiset päivittävät käsin.

Augustassa kaikki on tehty viimeisen päälle.

Augustassa kaikki on tehty viimeisen päälle.

Getty Images

Omalaatuista Augustalle on myös se, että kisalippuja saa käytännössä ainoastaan mustan pörssin markkinoilta, sillä oikeus ostaa pääsylippu tapahtumaan periytyy suvussa. Koska vapaita lippuja on rajallinen määrä, jälkimarkkinoilla hinta kipuaa yleensä taivaisiin.

Itse tapahtumaa leimaa arvokkuus, sillä huutaminen, juokseminen tai makaaminen nurmella on kielletty. Alkoholia myydään vain rajoitetun ajan, mikä niin ikään siistii tapahtumaa.

Yksi kirjoittamaton sääntö on myös se, että katsojat voivat varata paikan itselleen viemällä vihreän retkituolin väylän tai viheriön laidalle. Kisakaupasta voi ostaa retkituolia, joissa on pistolokero käyntikorttia varten. Niitä kannattaa siis varata mukaan, jos on menossa huhtikuussa Augustaan.


Yksityisklubin ovat päässeet pelaamaan vain harvat ja valitut


Jos Augustaan on vaikea päästä seuraamaan kilpailua, niin vielä vaikeampaa on päästä pelaamaan sinne golfkierros. Augusta on äärimmäisen vanhoillinen paikka, joka vasta jokin aika sitten hyväksyi ensimmäiset naiset jäsenikseen.

Yksityisklubin ovat päässeet pelaamaan vain harvat ja valitut. Ne, jotka kentän ovat päässeet kiertämään, ovat olleet haltioissaan sen ylellisyydestä ja upeasta viimeistelystä.

Kentän vanhoillisuus on herättänyt myös kritiikkiä, jota klubi sietää huonosti. Esimerkiksi sen johtohenkilöitä arvostelleiden toimittajien akkreditointeja ei ole välttämättä uusittu seuraavan vuoden tapahtumaan. Sananvapaus tuskin nousee korkealle, kun kerhon johtokunta laittaa arvojaan tärkeysjärjestykseen.

Kirjotus on julkaistu osana artikkelia Majorin arvoiset golfkentät kaksi viikkoa sitten ilmestyneessä GoGolf-lehdessä.

Etsi luettavaa