Hyppää sisältöön

Amatööri iski tyylipuhtaan holikan – voitti luksusauton

Menikö se tosiaan reikään

Hole-in-one on aina hole-in-one. Mutta kun sen tekee amatööri tv-kameroiden edessä ja palkintona on luksusauto, se tekee ässästä tavallista holikkaa erityisemmän.

Ei tainnut arizonalainen amatöörigolfari Dave Colby tietää, mitä tuleman pitää, kun hän sunnuntaiaamuna puki ylleet värikkäät pelihousunsa.

Colby nimittäin onnistui tekemään jokaisena golfarin unelmassa eli hole-in-onessa viime viikonlopun CareerBuildingin PGA Tour -kisassa, jossa amatöörit pelasivat ammattilaisten myös itse kisassa.

Colby löi avauksensa rautaseiskalla. Hän osui palloon hyvin, mutta harmikseen Colby ei itse nähnyt, kun pallo meni parin pompun jälkeen keskelle reikää.

Onneksi lyönti televisioitiin, ja Colby voi kelailla onnistumistaan uudestaan ja uudestaan esimerkiksi YouTubesta – tai GoGolfin sivuilta: 

Palkkioksi onnistumisestaan Colby voitti Genesis G80 -auton. Sen lähtöhinta Yhdysvalloissa on yli 40 000 dollaria.

Etsi luettavaa