Hyppää sisältöön

Altonen paras suomalainen lauantaina karsinnoissa – huomenna suomalaisilla totuuden hetki

Joachim Altonen pelasi lauantaina erinomaisesti. ARKISTOKUVA: JANI PERTTILÄ

Näyttää siltä, ettei hyvältä näytä – suomalaisten tilanne European Tourin karsintojen toisessa vaiheessa nimittäin.

Toisen vaiheen karsintoja pelataan neljällä eri golfkentällä Espanjassa. Mukana on viisi suomalaista, joista yksikään ei ole etenemässä Infinitumin kentällä Tarragonassa ensi viikolla pelattavaan karsintafinaaliin.

Lähimpänä finaalipaikkaa ovat Isla Canela Linksillä pelaavat Oliver Lindell ja Joachim Altonen, joka oli lauantaina oivalla pelipäällä.

Eaglellä kierroksen aloittanut Altosen pelasi tänään kuusi alle parin, millä hän nousi yhteistulokseen -9 (70-71-66) ja tulosluettelossa 17 sijaa 38:nneksi. Kun oletettavasti parisenkymmentä pelaajaa jokaiselta paikkakunnalta pääsee jatkoon, on Altosella eroa 20. sijaan kolme lyöntiä.

Altosta hieman paremmassa asemassa on Lindell, joka on pelannut tasaisesti ja on tuloksessa -10 (68-69-69) ennen viimeistä kierrosta.

24-vuotiaan porvoolaisen pitäisi kuitenkin petrata huomenna muutamalla lyönnillä, jotta kausi jatkuisi karsintafinaalissa. Lindell on kaksi lyöntiä 20 sijasta.

Tulostaso huelvalaiskentällä on ollut huikea, sillä kolmen kierroksen jälkeen kisaa johtava Japani Takumi Kanaya on tuloksessa -22 ja kakkosena olevan Englannin OJ Farrellin yhteistulos on -21.

Loistavaa kierrosta edellytetään myös Roope Kakolta, joka epäonnistui lauantaina. Kakko on yhteistuloksessa par (72-67-74), ja karsintaraja on karannut jo neljän tai viiden lyönnin päähän riippuen siitä, kuinka monta pelaaja loppujen lopuksi jatkoon etenee.

Rasmus Karlssonin osalta lauantain kierros näytti tuloksen perusteella menneen pelailuksi. Hän on kymmenen yli parin tuloksessa (72-74-77), eikä huomisella kierroksella ole muuta panosta kuin kunnia.

Kakko ja Karlsson toisen vaiheen kenttä on Las Colinas Golf & Country Club.

Embordassa pelaava Matias Honkala otti itseään niskasta kiinni kahden kehnon kierroksen jälkeen. Hän pelasi tänään yhden alle, mutta on kisaa edelleen jatkavista pelaajista viimeisenä yhteistuloksella +11 (79-75-70).

Ruotsalaisia pelaajia mahtuu kolmen kierroksen jälkeen 20 sakkiin neljässä toisen vaiheen kisassa yhteensä kymmenen.

TULOSPALVELUT

DP World TOUR

Qatar Masters
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LPGA

Maybank Championship
Matilda Castren

LADIES EUROPEAN TOUR

Aramco Team Series, Riyadh
Noora Komulainen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström

AMATÖÖRIGOLF

Naisten joukkue-MM-kilpailut (Espirito Santo Trophy)
Katri Bakker, Henni Mustonen ja Emilia Väistö

LETAS

Santander Golf Tour, Zarazoga
Emily Penttilä, Tiia Teiniketo ja Emilia Tukiainen

AMATÖÖRIGOLF

European Men’s Club Trophy
Espoo Ringside Golf (Tommy Gulin, Joonas Hinkkanen ja Jussi Sahravuo)

AMATÖÖRIGOLF

Spanish International Ladies’ Stroke Play Championship
Anna Backman, Ada Huhtala, Oona Kuronen, Sandra Palin ja Adeliina Virtanen





Etsi luettavaa