Hyppää sisältöön

Alex Noren nousi Pariisin valtiaaksi – Ilonen epäonnistui sunnuntaina

Alex Noren otti uransa kymmenennen European Tour -voiton Ranskasta

Alex Norenin loppukiri oli tapahtumarikkaana päivänä muille pelaajille liikaa Pariisissa. Kenttä näytti kyntensä ja tuli tutuksi katsojille ennen syyskuun Ryder Cupia.

Alex Noren näytti jälleen kylmähermoisuutensa ratkaisuhetkillä. 36-vuotias ruotsalainen nousi seitsemän lyönnin takaa kilpailun voittoon pelattuaan upean 67 (-4) lyönnin kierroksen finaalikierroksen. Samaan aikaan kun Noren painoi birdieitä korttiin, oli kärkiryhmien pelaajilla suuria vaikeuksia Le National -kentän kanssa. 

Noren otti voitostaan reilun miljoonan euron korvauksen. Sen lisäksi ruotsalainen nousi maailmanlistalla kaksi sijaa 14:nneksi. Hän ohitti listalla sijan ylempänä olleen Henrik Stensonin parhaana ruotsalaisena.  

Kisan viimeisiä ratkaisuhetkiä Noren joutui jännittämään rangen puolella. Ensimmäinen väistetty luoti tapahtui Julian Surin viimeisellä reiällä. Suri oli lyönnin Norenia edellä kun viimeinen reikä käynnistyi. Avaus pysyi niukasti vasemmassa semiraffissa päätymättä veteen. 

Toisen lyönnin Suri kuitenkin tönäisi oikealta ohi ja vesiesteeseen päätyen tuplabogin myötä lyönnin Norenin taakse. Chris Wood omasi myös avaimet voittoon. Englantilainen jäi lopulta Norenin taakse tehtyään bogit väylillä 15 ja 17. 

Sergio Garcia ja Jon Rahm toiseksi viimeisessä parissa olivat lyönnin päässä ennen viimeistä väylää. Molemmat kuitenkin löivät heikot avaukset viimeisellä ja menettivät mahdollisuutensa. 

Ranskassa jaettiin myös kolme paikkaa The Openiin. Paikat lunastivat päivän parhaan kierroksen myötä toiselle sijalle noussut Russell Knox. Julian Surin toinen sija riitti, jonka lisäksi kisan kärjestä viimeiseen päivään lähtenyt 21-vuotias Marcus Kinhult nappasi viidennellä sijallaan paikan Carnoustien kilpailuun.

Mikko Ilosen viimeinen päivä oli vaikea. Ilonen pelasi tuloksen +3 tippuen listoilla 24 sijaa. Lopullinen sijoitus oli 35 ja Ilonen kuittasi urakastaan noin 45 000 euroa. 

Etsi luettavaa