Hyppää sisältöön

Alex Hietala, Matias Honkala, Roope Kakko ja Oliver Lindell Challenge de Espanassa Brooks Koepkan jalanjäljillä

Alex Hietalalle Espanjan kisa on kauden kymmenes ja ensimmäinen CT:lla. KUVA. TEEMU TYRY

Torstaina Aurinkorannikolla käynnistyvän Challenge de Espanan aiempiin voittajiin lukeutuvat Brooks Koepkan lisäksi pääkiertueella voittoihin yltäneet Victor Perez sekä Antoine Rozner.

Haastajakiertueella kausi käynnistyy 1,5 kuukauden tauon jälkeen käytännössä toisen kerran. Ensimmäiset kuusi kisaa pelattiin helmi-maaliskuussa Etelä-Afrikassa.

Torstaista eteenpäin CT:n kisoja on ohjelmassa vielä 23 ilman tauokoa. Kiinan kahta syksyn kilpailua lukuunottamatta muut pelataan Euroopan maaperällä.

Cadizissa on mukana varsin tasokas katras pelaajia. Nimekkäin Challenge de Espanan ykkösistä on Brooks Koepka, joka dominoi kisaa vuonna 2013 ennen siirtymistään DP World Tourille, ja myöhemmin PGA Tourille.

Jo kahdesti voittanut JC Ritchie on maailmanlistalla korkeimmalla (148.) 500 ensimmäisen joukossa on 24 osallistuijsta.

Suomalaisten alkukausi on ollut menestyksen osalta varsin vaatimaton.

Roope Kakko osallistui neljään kisaan Etelä-Afrikassa. Kolmen karsiutumisen lisäksi hän oli kerran 48. Sijaluku rankingillla on karusti 134.

Matias Honkala, Lauri Ruuska ja Oliver Lindell pelasivat yksittäisiä kisoja selviämättä viikonlopun kierroksille.

Kauden palkintopoteista on vielä jakamatta yli 80 prosenttia, joten arvolistansa ansioiden mukaan rakentavalla Challenge Tourilla suomalaisilla on vielä kaikki mahdollisuudet nousta jopa 20 joukkoon.

Tämä avaisi suoran paikan DP World Tourille.

Viimeisimmät suomalaisonnistujat tässä vaativassa haasteessa ovat Kalle Samooja (2018), Kim Koivu (2018), sekä Tapio Pulkkanen (2017)

Pääkiertueelle järjestetään ensimmäistä kertaa syksyn 2019 jälkeen myös karsinnat, joten 20:n sijan alapuolella olevat sijoituksetkin ovat arvossaan.

Kakolla 227 kilpailua haastajakiertueella

Kakolla on suomalaisista kiertueelle vahvin kortti, jolla pääsee mukaan käytännössä kaikkin kisoiihin. Ensimmäisen ykköstilansa Kakko saavutti 2004 Espoossa amatöörinä. Palkintorahaa hän on kuitannnut kakkoskiertueella 432 000€, hieman vajaat 2 000 euroa kisaa (227) kohden.

Honkalan, Lauri Ruuskan ja Lindellin kortit ovat oleellisesti rajatumpia.

Pelimahdollisuuksia avautuu myösVierumäen kisan villeillä korteilla paitsi edellämainituille, myös Alex Hietalalle ja ja muutamalle muulle pääasialllisesti kolmostason kisoissa kiertävälle kotimaisellle pelaajalle.

Alex Hietala on pelannut suomalaisista ahkerimmin. Neljän Nordic Leaguen kisan lisäksi hän on hakenut tuntumaa Saksa PGT-kiertueelta, jonne hänellä on vahva kortti.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa