Hyppää sisältöön

Albatross kruunasi Elina Nummenpään huippukieroksen Saksassa – Sanna Nuutisen peli osoitti piristymisen merkkejä

Elina Nummenpää on pitkällä LET-urallaan sijoittunut kerran kymmenen joukkoon. Kuluvalla kaudella paras sijoitus on 14:s. KUVA: LET, Tristan Jones

Elina Nummenpään (-5) avauskierros German Mastersissa oli tapahtumia täynnä huippuhetkenä albatross yli 400 metrisellä par-viitosella. Kahdeksasta suomalaisesta cut-rajan oikealla puolella ovatavauspäivän jälkeen myös Sanna Nuutinen (-2), Tiia Koivisto (par) ja Emilia Tukiainen (par)

Elina Nummenpää koki torstaina yhden LET-uransa suurimmasta onnistumisista onnistuttuaan upottamaan toisen lyöntinsä reikään Golf & Country Club Seddiner See -kentän kuudennella reiällä.

Tuloskortin mukaan par-viitosella on mittaa 456 metriä. Albatross oli luonnollisesti päivän ainoa, eageleiden määräkin jäi tällä reiällä kahteen. Toisen niistä teki Emilia Tukiainen.

Tuloslistalla Nummenpää on upeasti seitsemäntenä.

Hieno tulos (67,-5) rakentui pitkälti kuumaan seitsemän reiän jaksoon kierroksen alkuvaiheilla, jonka aikana hän teki kuuden birdien lisäksi yhden parin.

Värikkääseen tuloskorttiin mahtuu myös neljä bogia, jotka erottivat hänet kisaa johtavasta Ruotsin Jessica Karlssonista.

Karlsson (-9) karkasi toista sijaa jakavilta viideltä pelaajalta kolmen lyönnin päähän bogittomalla kierroksellaan.

Samassa ryhmässä pelaavat Linn Grant (-4) ja Maja Stark (-4) ovat neljän kierroksen mittaisessa kisassa edelleen suurimmat suosikit.

Sanna Nuutisen tulos (-2) luo odotuksia kärkitaistoihin nousuun.

Ruutu + näyttää kilpailun kaikki neljä päivää suorana alkaen kello 13.30

Suomalaisten tulokset German Mastersissa avauspäivänä:

  • 7. Elina Nummenpää (-5)
  • 33. Sanna Nuutinen (-2)
  • 60. Emilia Tukiainen, Tiia Koivisto (par)
  • 76. Ursula Wikström (+1)
  • 98. Emily Penttilä (+3)
  • 109. Noora Komulainen(+4)
  • 119. Karina Kukkonen (+6)

Tulospalvelu

Etsi luettavaa