Hyppää sisältöön

Matilda Castren ei saanut sunnuntainakaan iso vaihdetta päälle

Matilda Castren pelasi sunnuntaina tasaisen kierroksen. KUVA: PETRI TIMONEN

Matilda Castren joutui tyytymään jaettun 48. sijaan Singaporessa pelatussa LPGA-kisassa. Kisan voitto meni Etelä-Koreaan.

Etelä-Korean Jin Young Ko voitti sunnuntaina Singaporessa päättyneen Women’s World Championship -kisan. Entinen maailmanlistan ykkönen päihitti tuloksellaan -17 Yhdysvaltain Nelly Kordan -15.

Kolmatta sijaa jakoi kolme pelaajaa: Ayaka Furue Japanista sekä Yhdysvaltalaiset Danielle Kang ja Allisen Korpuz. Heidän tuloksensa oli -14.

Suomen Matilda Castrenin sijoitus oli jaettu 48:s. Kilpailuun osallistui yhteensä 66 pelaajaa. Sijoitus tuotti Castrenille noin 7 000 dollaria. Kisassa oli jaossa yhteensä 1,8 miljoonaa dollaria, josta voittajan osuus oli 280 000 taalaa.

Castrenin yhteistulos oli par (72-70-73-73). Tämänpäiväinen tulos eli yksi yli parin tuli kahden bogin ja yhden birdien ryydittämänä.

Castren lähti liikkeelle myös tänään kymmenenneltä reiältä ja teki ensimmäisellä puolikkaalla yhdeksän perättäistä paria. Puhdas peli vaati yhden pelastuksenkin, kun 16. reiällä (par 5) hän löi kolmannen lyönnin epäonnekkaasti melko läheltä viheriötä veteen. Dropin jälkeinen chippi rinteestä upposi kuitenkin hienosti reikään.

Matilda Castren missasi tänään viheriön viisi kertaa. KUVA: PETRI TIMONEN
Matilda Castrenin avaukset päätyivät tänään keskimäärin 234 metrin päähän. Väyläosumia kertyi yhdeksän. KUVA: PETRI TIMONEN

Toinen puolikas alkoi kehnosti. Hän teki bogit sekä ykköselle että kolmoselle. Viidennen reiän birdie tuli, kun suomalainen osui par 5 -reiällä toisella viheriölle. Jo eagle-putti oli vähällä upota, joten birdie oli enää muodollisuus.

Lopuille neljälle reiälle hän teki neljä paria jääden lopulta voittajasta 17 iskun päähän ja kymmenen kärjestäkin 15 lyöntiä.

Castrenille kilpailu oli kauden kolmas. Tähän mennessä kaikki turnaukset ovat olleet vajaan pelaajiston kisoja, joissa ei ole ollut cutia lainkaan.

Kauden avauksessa Castren sijoittui jaetulle 21. sijalle. Kilpailijoita oli tässä voittajien kilpailussa ainoastaan 29. Thaimaassa viikko sitten hän oli 64:s 72 osallistujan joukossa, mutta tuolloin hän kärsi ruokamyrkytyksestä. Tämän viikon kisaan pääsi mukaan 66 pelaajaa.

Kausi on alkanut Castrenilla tulosten valossa hieman takkuisasti, mutta toisaalta kiertue on vasta pääsemässä kunnolla vauhtiin.

Seuraava LPGA:n kisa pelataan tämän kuun loppupuolella. Tuolloin viivalla pitäisi olla Castrenin lisäksi myös Kiira Riihijärvi.

TULOSPALVELUT

DP World TOUR

Qatar Masters
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LPGA

Maybank Championship
Matilda Castren

LADIES EUROPEAN TOUR

Aramco Team Series, Riyadh
Noora Komulainen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström

AMATÖÖRIGOLF

Naisten joukkue-MM-kilpailut (Espirito Santo Trophy)
Katri Bakker, Henni Mustonen ja Emilia Väistö

LETAS

Santander Golf Tour, Zarazoga
Emily Penttilä, Tiia Teiniketo ja Emilia Tukiainen

AMATÖÖRIGOLF

European Men’s Club Trophy
Espoo Ringside Golf (Tommy Gulin, Joonas Hinkkanen ja Jussi Sahravuo)

AMATÖÖRIGOLF

Spanish International Ladies’ Stroke Play Championship
Anna Backman, Ada Huhtala, Oona Kuronen, Sandra Palin ja Adeliina Virtanen





Mainos

Hyvä Suomi – hopeahumussa huippualennus GoGolf Play -pelioikeuksiin

Alennuskoodilla HIIHTONIILO saat 50 € alennuksen kaikista GoGolf Play -pelioikeuksista. Tarjous ei koske Golf kuuluu kaikille -pelioikeutta. Tarjous on voimassa 6.3. saakka.

Etsi luettavaa