Hyppää pääsisältöön
Srixonin uudet bladet sopivat pelimiehille, jotka tykkäävät työstää pallon lentokaarta
Srixon

Srixonin uudet kaunottaret saapuivat kauppoihin: "Pehmeä ja anteeksiantava pelurin valinta"

Srixonin uusi blade-mallisto Z-forged julkaistiin jo helmikuussa USA:ssa. Suomeen lavat saapuivat tänään ja ne löytyvät demoina hyvin varustelluista golfliikkeistä.

Srixonin tuore Z-forged mallisto on näkynyt jo alkuvuoden Tour -pelaajien bägissä. Suomessa setti oli kokeiltavissa Golfmessuilla, jossa myös Team Srixoniin kuuluvat Albert Echardt pääsi koeajamaan uutta settiä. Se lähti samantien tilaukseen. Blade-malliset mailat ovat herättäneet lähes pelkoa harrastajissa niiden "vaikeudella", mutta asia ei "Hipun" mukaan enää ole ihan näin. 

"Tottakai kehäpainoitteiset mailat ovat anteeksiantavempia, mutta bladet ovat kehittyneet entistä helpommiksi. Itse haluan pelata bladeilla, koska se tekee mittojen toistettavuudesta ja lyöntien muokkaamisesta vähän helpompaa", Hippu kertoo. 

Erityisesti mailoissa ihastutti niiden pehmeys ja anteeksiantavuus. 

"Vaikka ei osuisi ihan keskelle lapaa, niin nämä eivät rankaisseet ihan yhtä paljon kuin toiset bladet. Hyvän osuman kohdalla tunne on aika euforinen ja tekee mieli hakata varmaan rangellakin enemmän sen fiiliksen takia", Hippu jatkaa. 

Blade-mallisia mailoja on aikanaan suositeltu vain ammattilaisille ja parhaille amatööreille. Varsinaista rajaa on mahdoton vetää kenelle sopii ja kenelle ei nykyään. 

"Jos tykkää työstää lyöntejä ja kokee osuvansa palloon kohtalaisen hyvin, niin kyllä kannattaa testata. Ei bladet edelleenkään kuitenkaan ihan aloittelijan valinta ole, vaan kyllä se pelimiehen valinta on vieläkin", Hippu kertoo. 

Srixonin uudet Z-forged mallit ovat tänään saapuneet ja saapumassa testattaviksi Suomen suurimpiin golfliikkeisiin. Maila löytyy viimeistään perjantaina Golf Skysta, Golf Centerista ja Golf Balancesta.

 

GoGolf suosittelee