Hyppää pääsisältöön

Caddiemaster

02000-4653

Asiakaspalvelun arkisin klo 10–18

Peter Erofejeff ottaa haasteet vastaan Kullossa perjantaina!
Peter Erofejeff

Peter Erofejeff järjestää kaksi golfmatkaa maaliskuussa - näe golf kilpapelaajan silmin!

Show-mies, todellinen hahmo ja aina yhtä sympaattinen Peter Erofejeff on aina ollut tinkimättömän työn perikuva. "Patu" on pedannut itselleen kenties viimeisen mahdollisuuden golfurallaan ja lähtee vuoden 2018 Challenge Tour -kauteen kovin tavoittein ja hyvin valmistautuneena. Yhteistyökumppanuudet ja muut työt mahdollistavat Challenge Tour -kauden pelaamisen.

Peter Erofejeff leireilee Islantilla Golf Resortissa lähellä Portugalin rajaa Espanjan Huelvassa. Perheen kanssa matkassa oleva Erofejeff on kasannut kokoon myös kaksi golfmatkaa, joissa pääsee näkemään äärimmäisen läheltä miten kovaa työtä golfammattilaisen treeni on. Patu toimii matkoilla isäntänä, opettajana ja pelikaverina. 

"Pelimatkalla pyritään pääsemään kiinni pelaamisen syvimpään olemukseen. Annan kaikean infon mitä omaan pelaajille, ei pelkästään svingiteknisesti, vaan ennen kaikkea tuloksen parantamisen kannalta. Tärkein tavoite on tietenkin nauttia reissusta ja vetää hyvällä fiiliksellä golfin ulkopuolellakin", Peter Erofejeff kertoo Huelvan auringon alta. 

 

Patu kertoo hyvän esimerkin mitä matka voi parhaimmillaan tarjota. 

"Olin viikonlopun valmentajani Matti Ojalan matkassa, joka oli valmennettaviensa kanssa Espanjassa pelireissulla. Kaverit olivat niin innokkaita treenaajia, että vedettiin yhdessä harjoitellen aamusta iltaan. Kehitys mitä tuollaisella intensiivisellä viikonlopulla saatiin aikaan oli valtava. Sääli oli ainoastaan, että aika loppui kesken. Lupaan, että samanlaisia isoja harppauksia on luvassa näillä matkoilla." 

Erityisesti ensimmäiselle lähdölle on vielä tilaa. Patu kertoo, että kuusi ensimmäistä ilmoittautujaa mahtuu mukaan.

"Olisi hienoa jos reissuun tulisi paljon GoGolfareita, jotka ovat aina tukeneet uraani kannustamalla. Lupaan, että annan kaiken sataprosenttisesti takaisin ja pystymme muodostamaan upeaa kehitystä sekä kokemuksia", Patu vinkkaa.

Golf Tailorsin matkoja on myynnissä kaksi. Ensimmäinen reissu lähtee liikkeelle Helsinki-Vantaalta 4.3 ja toinen 10.3. Viikon matkan hinta on 1395 euroa ja se pitää sisällään rajattoman määrän golfia.

GoGolf suosittelee