Wilson D9 -draiveri ja -väyläpuut Antti Vaalaksen testissä: ”Terävä osuma ja hyvä kaari”
GoGolfin Antti Vaalas kävi testaamassa Wilsonin D9-draiverin ja -väyläpuut. Lue jutusta ja katso videosta, mitä Antti piti mailoissa. Samalla opit ehkä jotain sopivien väyläpuiden valinnasta.
Tällä kertaa tehtäväni oli testata Wilsonin D9-draiveria ja -väyläpuita. Aloitin tutkimalla draiverin ulkonäköä. Se on miellyttävän pelkistetty, silmääni ei osu mitään outoa. Mutta kun mailaan tutustuu tarkemmin, siitä löytyy mielenkiintoista teknologiaa.
Wilson kertoo käyttäneensä suunnittelussa tietokonesimulointia. Ohjelman avulla testattiin lukematon määrä erilaisia vaihtoehtoa lavan muotoilulle ynnä muulle. Jos yhtään ymmärrän asiaa, niin kauas on tultu päivistä, joissa jokaista uutta ideaa varten rakennettiin prototyyppi, ja sitä lähdettiin rangelle fyysisesti testaamaan.
Nyt tätä kirjoittaessa mieleeni iskeytyy hauska ajatus: kaiken simuloinnin jälkeen ilmeisesti parhaiten toimii mahdollisimman neutraalin oloinen malli. Ei siis löytynyt uutta mullistavaa muotoa, joka hakkaisi suorituskyvyltään tavanomaiselta näyttävät mallit?
Wilsonin D-sarja idea lähtee sanasta distance. Lyöntipituutta mailoissa on haettu keveyden kautta. Uusi D9-draiveri poikkeaa linjasta ollen painoltaan perinteisempi, samaa painoluokkaa kuin kilpailevat merkit. Esimerkiksi edeltävä D7-malli oli kolmisenkymmentä grammaa tavallisia draivereita kevyempi.
Nyt pitää muistaa, että liki kaikki draiverit tänä päivänä ovat hämmentävän kevyitä. Se, että Wilson on D9:n myötä palannut normaalille linjalle on varmasti monelle golfarille hyvä uutinen. Nyt maila ei ainoastaan näytä hyvältä, se myös tuntuu saman tien käteen sopivalta.
Normaalipainoisena D9 varmasti sopii laajemmalle pelaajakunnalla kuin aiempi ultrakevyt malli.
Rakenteessa kolme kerrosta
Wilson D9:n lavan yläosassa on kolmikerroksinen rakenne hiilikuidusta ja kevlarista. Kevyet materiaalit mahdollistavat lavan painopisteen siirron alas, taakse ja kantaan. Tämä on tuttua lukuisista draivereista, kun paino saadaan siirrettyä edelle mainittuihin suuntiin, nousee pallo helpommin ja varmemmin ilmaan.
Hiilikuitukomposiitti lavan ulkonäöstä voi olla montaa mieltä. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, mutta muistan vuosien takaa komposiittidraivereita, jossa osuma oli vaimean tunnoton. Kuin olisi lyönyt palloa sienellä. D9:ssä tätä ongelmaa ei ole, maila kilahtaa mukavasti.
Samalla pitää mainita, että lyömieni draivien kaari oli yllättävän korkea. Testimailani lapa oli 9-asteinen, vartena Mitsubishi Tensein stiff. Korkea kaari kannattaa huomioida mailaa ostettaessa. Olen vuosien saatossa lyönyt lukuisilla draivereilla, joiden pohjassa on lukenut 10 tai 11 astetta, ja kaari on silti ollut matala. Ja seuraavaksi vastaan on tullut 8- tai 9-asteinen, joka on heittänyt pallon korkeampaan kaareen, kuten siis nytkin kävi.
Joten mailaa ostettaessa ei pidä liikaa luottaa ilmoitettuun nostokulmaan. Sen sijaan kyse on aina siitä, kuinka maila pelaa. Parasta olisi tietenkin aina itse testata maila ennen lopullista ostopäätöstä.
D9-draiveriin sisältyvästä teknologiasta haluan mainita vielä lyöntipinnan. Wilson kutsuu sitä nimellä Peak Kinetic Response Face. Käytännössä suunnittelijat jakoivat pinnan alueisiin, joista jokainen suunniteltiin erikseen tietokonesimuloinnin avulla. Näin mailassa on Wilsonin ensimmäinen lyöntipinta, jossa sen paksuus vaihtelee kohdasta toiseen. Vaihtelevan paksuuden ansiosta mailan anteeksiantavuus paranee, kun osuma ei lähde aivan keskeltä.
Testailun tuloksena uskon D9-draiverin olevan mainio valinta monelle klubigolfarille. Se on helposti lyötävä, anteeksiantava maila. Siis pallo nousee helposti ilmaan ja lyönnit pysyvät monia muita draivereita suorempina. En suosittelisi mailaa tavanomaista kovempaa ja korkeammalle draivaaville, kaikille muille kyllä. Oikean nostokulman valitsemisessa pitää vain olla tarkka.
Maila on edullisempi kuin moni muu draiveri. Silti siinä on laadukas Mitsubishi Tensein varsi. Ainoa miinuspuoli mailan ominaisuuksissa on säädettävyyden puuttuminen. Myös sen takia ostohetkellä tulee olla varma oikeasta nostokulmasta.
Olen huomannut, että valtaosa golfareista ei ikinä vaihda säädettävien draivereidensa asetuksia. Heille säädettävyys on turha ominaisuus. Jos sinuakaan ei kiinnosta tarttua työkaluun ja testata eri lapakulmia, niin Wilsonin D9 voi olla sinulle loistava draiveri.
Tekniset tiedot
| Nostokulma | 9° | 10,5° | 13° |
| Kätisyys | Oikea | Oikea ja vasen | Oikea |
| Lie-kulma | 58° | 58° | 58° |
| Lavan koko | 460 cc | 460 cc | 460 cc |
| Pituus | 45,625 tuumaa | 45,625 tuumaa | 45,625 tuumaa |
| Svingipaino | D3 | D3 | D3 |
Harrastaja, harkitse vakavasti puuviitosta!
Kokeilin myös D9-sarjan kahta väyläpuuta eli puukolmosta ja puuviitosta – edellisessä lauseessa sana puu toistuu niin monta kertaa, että pakko todeta mailojen tietenkin olevan metallipuita. Puiset puumailat jäivät 80-luvulle…
Harmittavasti viime vuosina moni harrastelija on hylännyt väyläpuut kokonaan. Bägeistä löytyy pitkät raudat korvaavia hybridejä, ja hyvä niin. Mutta hybridillä ei voi korvata väyläpuuta. Mielestäni jokaisella tulisi olla minimissään yksi väyläpuu bägissa. Ja monilla kaksi.
D9-sarjan väyläpuut vaikuttivat juuri sellaisilta kuin väyläpuiden tulee olla. Siis pallo lähti vaivatta ilmaan. Koska väyläpuussa on isompi lapa kuin hybridissä, se on monesti helpompi lyödä kuin hybridi. Hybridiin verrattuna vaikeuttavat tekijät ovat pitempi varsi ja pienempi nostokulma, mutta nämä ovat ’’pakollisia’’ sillä mailalla on tarkoitus lyödä pitemmälle kuin pitkällä raudalla.
Jos teille ei ole yhtään väyläpuuta bägissä tai riittävän hyvää ja helppoa väyläpuuta, niin käykää nyt ihmeessä kokeilemassa puufemmaa. Esimerkiksi Wilsonin D9 puu-5 on juuri sopivan helppo ja hyvä väyläpuu.
Myös D9-sarjan väyläpuista löytyy vaihtelevan paksuinen lyöntipinta kuten draiverista. Myös väyläpuussa se tekee mailasta anteeksiantavamman. Jos taito ja vauhti riittävät saamaan pallon ilmaan väylältä spoonilla (puukolmosen lempinimi), niin kannattaa sellainenkin hankkia. Perussääntö voisi olla, että draiverin ja ensimmäisen väyläpuun välillä tulisi olla eroa ainakin 4–5 astetta. Eli jos pelaat 9-asteisella draiverilla luultavasti pärjäät 15-asteisella puukolmosella. Mutta 10,5-asteisen draiverin kanssa voi puufemma olla parempi aisapari.
Tekniset tiedot
| Maila | Puu-3+ | Puu-3 | Puu-5 |
| Kätisyys | Oikea | Oikea | Oikea ja vasen |
| Nostokulma | 13,5° | 15° | 18° |
| Lie-kulma | 58° | 58° | 58,5° |
| Pituus | 43 tuumaa | 43 tuumaa | 42,5 tuumaa |
| Svingipaino | D2 | D2 | D2 |
Ja kannattaa muistaa, että jokaista kapeaa väylää ei tarvitse avata draiverilla. Helpompi väyläpuu on usein hyvä valinta myös avaukseen.
Kysymykset ja kommentit Antille voi laittaa esimerkiksi Twitteriin: @anttivaalas.
