Hyppää sisältöön

Suositut Evnroll-putterit saapuvat Suomeen

Suositut Evnrollin putterit tulevat Suomeen.

Rapakon takana on kohkattu Evnrollin puttereista. Nyt ne rantautuvat Suomeen.

USA:ssa suuren suosion saavuttanut putterimerkki Evnroll Putters saapuu Suomeen kevään aikana. Niitä alkaa tuoda maahan lahtelaisen Juha Klingan pyörittämä Klintrade Oy.

”Ensimmäiset putterit saataneen tämänhetkisen tiedon mukaan maahan maalis-huhtikuussa, mutta edelleen odotellaan aikataulun vahvistusta”, Klinga sanoo.

Uuden putterimerkin takana on kaksikko Guerin RifeStephen Riley. Rife perusti aiemmin omaa sukunimeään kantaneen putterimerkin Rifen, jonka hän sittemmin myi eteenpäin. Sen jälkeen hän starttasi etunimeään kantaneen Guerin-putterimerkin. Nyt on vuorossa siis jo kolmas hänen perustamansa pelkästään putterien valmistukseen keskittynyt yritys.

Kaksikko esitteli Evnroll-merkin pari vuotta sitten, ja ne ovat saaneet hyvän vastaanoton. Evnrollin juju on julmetun iso sweetspot, minkä ansiosta pallot rullivat melko suoraan, vaikkei osuisikaan aivan keskelle lapaa.

Hyvien testitulosten vuoksi putterit ovat menneet hyvin kaupaksi. ”Evnroll puttereiden kysyntä on tällä hetkellä erittäin suurta, ja toimitusajat saattavat hieman venyä”, Klinga kertoo.

 

Etsi luettavaa