Hyppää sisältöön

Mizuno takoo uusia mailoja – Pro-mallistoon kuuluu kolme eri rautaa ja driving iron

Mizuno julkisti joulukuussa uudet taotut raudat. Myyntiin Mizunon Pro-malliston raudat tulevat helmikuussa.

Mizuno hylkäsi MP-mallinimikkeen. Uudet Pro-sarjan raudat tulevat kauppoihin helmikuun alussa.

Mizuno julkaisi hiljattain kolme uutta rautamailaa ja driving ironin. Uudet mailat kulkevat Mizuno Pro -mallisarjan alla. 

  • Mizuno Pro 221 on täysverinen blade.
  • Mizuno Pro 223 on hyvien pelaajien kehäpainoinen maila.
  • Mizuno Pro 225:ssa on onttorakenteinen lapa.

Iso uudistus on ainakin tapahtunut mailojen nimeämisessä. Aiemmin Mizunon vastaavat aiemman sukupolven taotut raudat oli nimetty siten, että ensin oli kirjainlyhenne MP ja sitten numerosarja. Esimerkiksi MP-20 oli edellisen sukupolven hyvän pelaajan taottu rautamallisto Mizunolta.

Myös logon fontti mailoissa poikkeaa tutusta. Kaunokirjoitettu Mizuno-teksti vanhan ajan fiilistä, ja Mizuno kertookin, että mailoihin on haettu inspiraatiota yrityksen ikonisista malleista vuosien takaa.

Varsinaisista mailoista suurin muutos edelliseen sukupolveen on kehäpainotteisessa Pro 223 -mallissa, joka korvaa MP-20 MMC -mallin.

”Pro 221 ja 225 ovat jalostettuja versioita edeltäjistään (MP-20 ja MP-20 HMB), mutta Pro 223 on täysin uusi konsepti, jossa Se on uskomattoman kompakti ja joka suhteessa pienempi kuin aiempi versio”, Mizunon tutkimus- ja kehitysjohtaja.

Mailoissa on pehmeä kuparikerros, joka parantaa mailan osumatuntumaa.

Uusi driving iron

Samaan syssyyn Mizuno on uusinut myös driving ironinsa. Mizuno Pro Fli-Hin lapa on pidempi ja siinä on aavistus enemmän offsetiä sekä leveämpi pohja kuin Pro 225 -mallissa.

Mizuno Pro Fli-Hi -mallista on saatavilla kolme pitkää rautaa: 2, 3 ja 4.

Mizuno Pro Fli-Hi -mallista on saatavilla kolme pitkää rautaa: 2, 3 ja 4.

Mizuno

Voikin olla järkevää hankkia esimerkiksi rautakolmonen ja -nelonen Pro Fli-Hi-sarjasta, joissa on suurempi hyvän osuman alue ja joilla pallo on helpompi saada ilmaan. Fli-Hi-mallistoon kuuluu kolme mailaa: 2 (16,5°), 3 (19°) ja 4 (21,5°)

Mizuno Pro 221 -mailojen suositushinta on 220 euroa kappale. Pro 223 -malliston raudat maksavat 240 euroa per maila ja Pro 225:n hintalapussa lukee 260 euroa kappale. 

Pro Fli-Hi -malliston mailoista joutuu pulittamaan hieman enemmän: 280 euroa mailaa kohti.

Uudet mallit ilmestyvät kauppojen hyllyihin ja verkkokauppojen varastoihin helmikuussa.

  • Mainos: Golf Skyn verkkokauppa tarjoaa ilmaisen toimituksen Matkahuollon toimipisteeseen yli 150 € tilauksille 14.-22.12. välisenä aikana

Etsi luettavaa