Kolme vai neljä wedgeä?

Kuinka monta wedgeä sinun bägistäsi löytyy? Kaksi, kolme vai kenties neljä? Millä perusteella olet valintasi tehnyt? Pohdin tässä omaa valintaani ja sitä, miksi asiaan kannattaa panostaa.

Tavallinen harrastaja lyö paljon lyöntejä alle 100 metrin matkalta. Jos putteja tulee noin kaksi per reikä ja lisäksi vaikkapa 10 chippiä ja bunkkerilyöntiä, on kokonaismäärä jo lähellä 50:tä. Tämä on helposti jo yli puolet koko tuloksesta. Hyvällä lähipelillä saa tunnetusti paikattua huonoja lyöntejä ja ennätyksiä rikotaan vain silloin, kun lähipeli toimii. Kokemus on osoittanut, että on erittäin tärkeää, että pystyy luottamaan wedgeihinsä ja lyömään paineen alla varmasti.

Alle sadan metrin matkalta joutuu yleensä lyömään vajaita lyöntejä, jotka vaativat harjoittelua onnistuakseen. Lähes kaikki harrastajat tietävät tämän. Mutta vain harvat tietävät sen, mikä olisi oman pelin kannalta optimaalinen wedgejen määrä. Lähtökohtaisesti suosittelen kaikille ammattilaisten apua tässäkin asiassa – asiantunteva mailafittaaja osaa neuvoa sekä sopivat nostokulmat että sopivat bounce-kulmat.

What’s in my bag?

Itselläni 13 mailan perussetti koostuu draiverista, puu-3:sta, hybridistä/puu-5:stä (19°), rautamailoista 4-9 ja wedgeistä pw (46°), gw (52°) ja sw sekä putterista. Gap wedge on mielestäni aivan selvä valinta: ilman sitä jäisi todella suuri aukko pitching wedgen ja sand wedgen väliin. Minulla on kaksi sand wedgea (56° ja 58°) ja lob wedge (60°), joista valitsen setin neljännentoista mailan.

Useimmiten valitsen neljän wedgen systeemin, eli otan bägiini 56-asteisen sand wedgen ja 60-asteisen lobin, koska uskon saavani niistä enemmän hyötyä kuin pitkän rautamailan mukaan ottamisesta. Lyönhän wedgeillä lähes joka reiällä, kun rauta-3:sta käyttäisin ehkä kerran tai kaksi koko rundilla.

Jos kuitenkin pelaan kovassa tuulessa, saatan valita settiin 58-asteisen sand wedgen 56:n ja 60:n sijaan ja ottaa rauta-3:n mukaan. 58:lla pystyn lyömään monipuolisesti eri mittaisia lyöntejä, mutta silloin joudun ”taiteilemaan” enemmän.

Wedge-pelissä tärkeää on lyöntivarmuus. Kolmella wedgellä pelatessani lähipeli on yksinkertaisempaa siksi, että valinnan varaa on vähemmän. Lyön silloin lähes kaikki nostot griinille 58-asteisella vaihdellen swingin pituutta ja pallon paikkaa stanssissa. Rautakolmosen antama mahdollisuus mataliin, rullaaviin lyönteihin on joskus isoksi avuksi.

On kuitenkin aivan selvää, ettei pelitasoni riitä hallitsemaan kovinkaan monenlaisia swingejä varsinkaan väsyneenä, paineen alla tai muuten poikkeustilanteessa. Eli useimmiten valitsen neljä wedgeä.

Olen tehnyt päätöksen kokemukseni perusteella. Kun mietin lyöntejä, joita kierroksella tulee eteen, otan valinnan varaa mieluummin maila-arsenaalin lyhyeen päähän. Hyödyn paljon enemmän siitä tarkkuudesta, jonka neljän wedgen systeemi antaa. Kun osaa kullakin wedgellä täyden ja puolikkaan lyönnin, saa 8 eri mittaista, helposti toistettavaa lyöntiä.

Omalla kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että pystyn onnistuessani lyömään 100–30 metrin matkalta kymmenen metrin välein – valitsen vain sopivan mailan ja joko täyden tai puolikkaan lyönnin. Lisäksi olen huomannut, että 58-asteisella, avatulla lavalla lyöty lob-lyönti ei ole niin varma silloin, kun pitää nostaa pallo vaikkapa bunkkerin yli lipulle. Lyön mieluummin suoralla lavalla 60-asteisella.

On kiinnostava huomata, että tour-pelaajilta löytyy bägeistään molempia yhdistelmiä. Osalla parhaista lähipelaajista on kolme, osalla neljä wedgeä. Kyse on useimmiten tottumuksesta ja siitä, mistä yhdistelmästä saa eniten hyötyä. Tavallinen harrastaja hyötyy eniten gap wedgestä ja sellaisesta sand/lob wedge -yhdistelmästä, johon pystyy luottamaan. Kannattaa kokeilla myös kaverin wedgejä, sillä mailoilla on yllättävän paljon eroa!

3 vai 4 wedgeä – miten valita sopivat?

Miten sitten lähteä liikkeelle, kun haluaa optimoida oman bäginsä sisällön? Vastaamalla näihin kysymyksiin saat suuntaa valintojen tueksi.

• Tarvitsetko kierroksen aikana enemmän rautakolmosta vai lobwedgeä? Kumpi maila säästää enemmän lyöntejä?
• Millaisella kentällä ja millaisissa olosuhteissa pelaat? Pitääkö pystyä lyömään matalaa ja pitkää? Tarvitsetko erilaisia bounce-vaihtoehtoja vai riittääkö yksi joka tilanteeseen?
• Mikä on pitching wedgen astekulma? Wedgejen astekulmien ero olisi hyvä olla noin 5–6 astetta. Esimerkiksi uusissa TaylorMaden M2-raudoissa pw:n astekulma on vain 43,5°, joten sen lisäksi tarvitsee varmasti kolme muuta wedgeä.

Kolmen wedgen systeemi (pw-gw-sw)

Edut

• Pitkien mailojen päässä tasaisemmat välit mailojen lyöntipituuksissa. Tämä koskee etenkin kovaa lyöviä pelaajia, jotka saavat enemmän hyötyä pitkistä mailoista.
• Mahdollisuus valita erilaisia lyöntikaaria tuottavia mailoja esimerkiksi 200 metrin lyönteihin. 
• Vähemmän mietittävää griinin ympäristössä: yksi sand-/lobwedge joka tilanteeseen. Keskittyminen vain yhteen vaihtoehtoon tekee mailasta tutumman ja lyöntivarmuus kasvaa. 

Haitat

• Suuremmat lyöntipituuksien välit bägin lyhyessä päässä. Erityisen tärkeää tämä on nykyisten pitkälle lentävien rautojen aikakaudella. Tämä tarkoittaa enemmän vajaita lyöntejä, jotka yleensä ovat harrastajagolfareiden inhokkeja. Vaatii enemmän harjoittelua ja ymmärrystä esimerkiksi avatulla lavalla pelaamiseen.

Neljän wedgen systeemi (pw-gw-sw-lw)

Edut

• Helpompi lyödä tarkkoja mittoja peruslyönneillä. Riittää, kun osaa jokaisella mailalla täyden ja puolikkaan lyönnin. Tämä on harrastajan taitotasolle sopiva vaatimus.
• Kaksi isomman nostokulman mailaa (esim. 56° ja 60°) mahdollistavat vaihtoehtoja bounce-kulmalle: yleensä sand wedgessä on isompi bounce ja lobissa pienempi. Erilaiset bouncet tuovat monipuolisuutta erilaisilta alustoilta lyömiseen: nyrkkisääntönä on, että pieni bounce toimii kovalla alustalla, iso bounce pehmeällä.

Haitat

• Pisimmän rautamailan ja lyhimmän puumailan väli saattaa jäädä liian pitkäksi. Jos kentällä on esimerkiksi tietyn mittainen par-3-reikä, voi mailavalinta tuottaa hankaluuksia.