Hyppää sisältöön

Yltääkö Matthew Wolff historialliseen voittoon US Openissa? ”Olen pelannut elämäni parasta kilpailua”

Matthew Wolff on noussut vuoden 2020 aikana maailmanlistalla jo 99 sijaa 18:ksi

Bryson DeChambeu kirittää 21-vuotiasta nuorukaista, myös Rory McIlroy nousi takaisin voittotaistoon

Lähtökohta US Openin ratkaisevaan päivän on kliseisen sanonnan mukaan uskomattoman mielenkiintoinen ja täynnä latausta. Kisaa johtaa lauantaina  hurjan tuloksen 65,-5 vain kahdella väyläosumalla tehnyt Matthew Wolff (-5).

21-vuotias kalifornialainen golftaiteilija pelaa vasta toista majoriaan. Elokuussa pelatussa PGA Championshipissa hän käväisi päätöipäivän johdossa sijoittuen neljänneksi yhdessä Bryson DeChambeaun kanssa.
US Openia ei ole voittanut kukaan ensikertalainen siten vuoden 1913, joten kahden lyönnin johdossa olevaa Wolfia zoomataan tarkasti sunnuntaina hänen kiertäessään huiput polvilleen pistänyt Winged Footin West Coursea yhdesssä Bryson DeChambeaun (-3)  kanssa.

Väylään osuminen US Openissa – yliarvostettu tilasto?

Wolff oli lauantaina etenkin kierroksen alkuvaiheilla hurjassa iskussa. Seitsemän reikää pelattuaan jo neljä alle, yhdeksännellä hän teki viidennen  birdiensä ja olisi voinut  hyvin pelata pari lyöntiä paremminkin, kuin oli hänen tuloksensa 30,-5. 

Wolff loisti kierroksensa aikana erityisesti lähestymissä, joissa hän voitti kanssakilpailijoitaan keskimäärin 3,58 lyöntiä. Avaukset jättivät paljonkin kysymysmerkkejä sunnnuntaille. Wolff osui vain kahteen väylään 14:sta, siitä huolimatta hän pelasi viisi alle US Openin kolmantena päivänä. Pallot makasivat karheikossa vähinään kohtuullisissa paikoissa, luonnollisesti nuorukaisen taito ja tilanteiden luku auttoivat hurjassa ilotulituksessa viheriöille.

Bryson DeChambeau ei jarruttele draiveri kädessään myöskään sunnuntaina.

Bryson DeChambeau ei jarruttele draiveri kädessään myöskään sunnuntaina.

GETTY IMAGES

Päivän toiseksi parhaan tuloksen tehnyt Alex Noren 67-3 oli hänkin väyläosumaprosenteissa listan viimeisiä. Kymmenen kertaa avausten jälkeen karheikossa tai bunkkerissa  (4/14) ollut ruotsalainen  loisti viheriöillä, jossa hän voitti muita pelaajia keskimäärin yli kuusi lyöntiä.

Winged Footin West Coursella karheikot eivät ole  avausten kohdilla niin vaativia kuin miltä ne näyttävät. Mitenkään muuten ei ole selitettävissä se, että kolmen kierroksen väyläosumaprosenteissa kolmanneksi viimeisnenä oleva Wolff  (29%/ 12/42) johtaa kisaa kahdella lyönnillä.

Edellinen  US OPenin ensikertalaisvoittaja vuodelta 1913 

20-vuotias Francis Ouimet voitti US Openin vuonna 1913 pelatessaan amatöörinä. Tämän vuoden tavoin kisa pelattiin poikkeuksellisesti syyskuussa.Tuon jälkeen ensikertalaista ei kisan voittajana ole juhlittu, joten Matthew Wolffilla on melkoinen mahdollisuuus edessään sunnuntaina.

Neljä edellistä pelaajaa, jotka ovat US Openia johtaneet tai jakaneet johtopaikkaa 54 reiän jälkeen, ovat myös yltäneet kisassa ykköseksi. Tällä listalla ovat:

1994 Ernie Els

2000 Tiger Woods 

Rory McIlroy

2015 Jordan Spieth 

Louis Oosthuizen ja Rory McIlroy nousivat voittotaistoon

Matthew Wolffin (-5) ja Brysonn DeChambeaun (-3)  lisäksi alle parin on vain Louis Oosthuizen (-1), joka Rory McIlroyn (+1) tavoin pelasi lauantaina tuloksen 68,-2. Nämä neljä  yhdessä Xander Schauffelen (par) . Hideki Matsuyaman  (par) ja Harris Englishin kanssa  muodostavat seitsemän miehen ryppään, josta voittaja suurella todennäköisyydellä löytyy, mikäli kärkipari Wolff & DeChambeau ei täysin murene sunnuntain paineissa.

Rory McIlroy on sijoittunut viimeisimmän (2014) major-voittonsa jälkeen tuskastuttavasti kymmenen kertaa kärkikymmenkköön ilman ykköstilaa.

Rory McIlroy on sijoittunut viimeisimmän (2014) major-voittonsa jälkeen tuskastuttavasti kymmenen kertaa kärkikymmenkköön ilman ykköstilaa.

GETTY IMAGES

Edellisvuoden US Open debyytissään 12:ksi noussut Viktor Hovland (+2) on seitsemän lyönnin päässä opiskelukaveristaan Wolffista, Alex Norenin (+3) sijoitus on 11:s, 

V Sport Urheilu ja Viaplay näyttävät kisan suomeksi selostettuna alkaen klo 20.00. Selostuksesta vastaa Antti Vaalas, kommentoinnista Antti Ahokas.

Ruutu +:n englanninkielinen lähetys käynnistyy niinikään kello 20.00

Kärkipari lähtee kierrokselleen kello 20.30, joten neljäs kierros päättyy noin klo 00.45. Mahdollinen uusinta pelataan kahden reiän mittaisena, tämän jälkeen reikä kerrallaan ratkaisuun saakka

US Open, tuloslista

Etsi luettavaa