Hyppää sisältöön

Yllätysnimi kärjessä SM-kilpailuissa

Simo Haavisto johtaa SM-kilpailuja avauspäivän jälkeen.

Simo Haavisto johtaa lyöntipelin SM-kilpailua ensimmäisen päivän jälkeen. Haavisto pelasi tuloksen 66 ja on lyönnin etumatkalla ennen Aleksi Myllymäkeä.

Miesten SM-taiston kärkinimi avauspäivän jälkeen ei löydy GoGolfin listaaman seitsemän ennakkosuosikin joukosta. Kärkeen nimittäin nousi Aurinko Golfia edustava Simo Haavisto, joka siirtyi ammattilaiseksi viime kauden jälkeen. Haavisto pelasi keskiviikkona tuloksen 66 eli viisi alle parin.

Haavisto siirtyi viime syksyllä ammattilaiseksi ansaittuaan pelipaikan karsintojen kautta Nordic Leaguessa. Haavisto on pelannut pohjoismaisella kiertueella tällä kaudella kahdeksan kilpailua, joista hän on selvittänyt cutin kaksi kertaa.

Talissa miehen peli kuitenkin kulki loistavasti, sillä Haavisto sortui ainoastaan yhteen bogiin. Se tuli 16. reiällä, joka on par 3. Birdieitä Haavisto teki kuusi, joista kolme par 5 -rei’illä.

”Lyöminen oli tänään vahvaa ja tärkeät putit upposivat. Kenttä sopii peliini kohtuullisen hyvin”, Haavisto sanoi.

Talissa 19-vuotias Haavisto on onnistunut yleensä melko hyvin. Viime vuonna hän sijoittui Erkko Trophyssä jaetulle 11. sijalle.

Haavisto johtaa kisaa niukasti lyönnillä, sillä toisena oleva Aleksi Myllymäki tarvitsi kierrokseensa 67 lyöntiä (-4). Kolmatta sijaa jakavat Peter Erofejeff, Miki Kuronen, Joonas Granberg ja Jonatan Jolkkonen. Heidän tuloksensa on 68 (-3).

Miehistä kaikkiaan 11 pelaaja onnistui alittamaan 70 lyönnin rajan, joten lyhyenä pidetty Tali piti hyvin pintansa kotimaan kärkipelaajien käsittelyssä. Par-tuloksen ja paremman pelasi yhteenä 25 pelaajaa.

Yksi par-tuloksen pelanneista oli Lauri Ruuska, joka sai kisaan äärimmäisen huonon startin. Ykkösreikänä SM-kisassa on kentän kuudes reikä, jossa Tarinagolfin miehen pallo päätyi quick hookina ulos kentältä. Ruuska kuitenkin onnistui kasaamaan itsensä ja nousi tuplabogin jälkeen parhaimmillaan yksi alle tulokseen, mutta sortui tekemään viimeiselle reiälle bogin.

Avauspäivänä pelaajille tuotti vaikeuksia erityisesti reiät kaksi ja 17 (oikea pelijärjestys), joilla keskiarvotulos painui yli 4,4:n. Myös par 3 -reiät osoittautuivat haastaviksi tänään.

Miesten tulokset

Etsi luettavaa